Lohi (Salmo salar) on lohikalojen heimoon kuuluva vaelluskala, jonka alkuperäinen levinneisyysalue on viileissä Pohjois-Atlantin vesissä ja niihin virtaavissa joissa. Lohi on tärkeä ruokakala, ja maailmanlaajuisesti yksi kalanviljelyssä eniten tuotettuja kalalajeja. Se on lisäksi tavoiteltu saaliskala. Lohesta tunnetaan kaksi ekologista muotoa. Meriin vaeltavista lohikannoista käytetään nimitystä merilohi erotukseksi järvilohesta, jolla viitataan koko elämänsä sisävesissä viettäviin lohikantoihin[2].
Lohi muistuttaa paljon taimenta. Helpoimmat erottavat tuntomerkit ovat pyrstössä ja täplissä. Lohella täpläkuvio ulottuu yläruumiissa kylkiviivaan asti, mutta taimenella täplitystä on koko kyljellä. Lohen pyrstössä on lovi, kun taas taimenella pyrstö on tasapäinen. Lohen kyljet ovat hopeanhohtoiset, selkä tummanharmaa ja vatsa vaalea. Koiraslohille eli kojamoille[3] kasvaa kudun aikana alaleukaan koukku. Pyydetty lohi on tavallisesti 70–110 cm pitkä ja painaa 3–27 kg.
Euroopassa lohen luontainen levinneisyys kattaa Itämereen, Barentsinmereen, Norjanmereen, Pohjanmereen sekä Euroopan Atlantin rannikolle laskevat joet ja merialueet Espanjaan ja Portugalin pohjoisosassa olevaan Minojokeen asti. Myös Britteinsaarilla ja Islannin joissa elää lohikantoja. Järvilohikantoja esiintyy joissakin Norjan, Ruotsin ja Venäjän sisävesissä ja Suomessa Vuoksen vesistössä.
Pohjois-Amerikan puolella lohta tavataan Grönlannin ja Yhdysvaltain pohjoisosien välisellä merialueella. Eteläisin lohien kutujoki Amerikassa on Connecticut-joki.
Jokien valjastaminen vesivoiman käyttöön on tuhonnut lohen lisääntymismahdollisuuksia, ja lohikantoja ylläpidetään monin paikoin poikaskasvatuksen ja -istutusten avulla.
Suomessa lohi on alun perin lisääntynyt yli 20:ssä Itämereen laskevassa joessa.
Nykyään Itämenen lohi lisääntyy Suomessa luonnollisesti enää Tornionjoessa ja Simojoessa [2] ja Ruotsissa Kalixjoessa, Rånejoessa, Pitimenjoessa, Åbyjoessa, Byskejoessa, Rickeån joessa, Sävarån joessa, Vindeljoessa, Örejoessa, Lögdejoessa, Ljunganin joessa, Emån joessa ja Mörrumån joessa [4]. Näiden lisäksi Iijoen lohi on tallessa kalanviljelylaitoksissa, mutta ilman kalateitä rakennetut alajuoksun voimalaitokset estävät Iijoen lohen kutuvaelluksen. Joihinkin jokiin, muun muassa Kymijokeen, on luonnonvaraista elinkiertoa pyritty palauttamaan.[5] Myös Saimaan järvilohen luonnonvarainen lisääntyminen on katkennut ja on poikasistutusten varassa. [2]
Rautjärvellä Venäjälle laskevaan Hiitolanjokeen nousee nykyisin jonkin verran Laatokan järvilohia, mutta kilometrin verran rajalta oleva Kangaskosken voimalaitos estää toistaiseksi nousun ylemmäs Suomen puolelle. Kaikkiin joen kolmeen voimalaitokseen on kuitenkin tarkoitus saada kalatiet.
Itämeren lisäksi luonnonvaraista lohta on Suomessa Barentsinmereen laskevissa Tenojoessa ja Näätämöjoessa.[2] Venäjällä on ollut suunnitelmia saada Ylä-Tuuloman voimalaitokseen toimiva kalatie suomalaisten 1960-luvulla rakentaman tilalle. Silloin voimalaitoksen alle yhä nousevia lohia pääsisi aina Suomen puolelle mm. Luttoon ja Nuorttiin.
Poikasten ruokavalio koostuu pääasiassa erilaisista selkärangattomista. Tähän ravintoon lisänä 1–2 vuoden jälkeen tulevat mäti ja kalanpoikaset. Mereen saavuttuaan nuori lohi täyttää itseään aluksi pikkukaloilla ja äyriäisillä, mutta pian kalat täyttävät koko ruokavalion. Itämeressä lohen pääasiallista saalista ovat kilohaili ja silakka. Silakan osuus ravinnossa kasvaa pohjoiseen päin mentäessä ja vaihtuu pääasialliseksi ravintokohteeksi Selkämeren korkeudella[6].
Lohi on todellinen vaelluskala. Perämeren joista kotoisin olevat lohet lähtevät kohti merta, jonne ne saapuvat kesäkuussa ja Itämeren pääaltaan ne saavuttavat jo syyskuussa. Itämerestä Pohjanmereen tapahtuva vaellus on hyvin harvinaista, mutta sitäkin tapahtuu. Pisin tunnettu vaellusmatka oli Perämerestä Grönlannin länsirannikolle, jolloin matkaa kertyi yli 5 000 km.
Lohi kutee joissa syksyllä, 1–4 meressä tai järvessä vietetyn vuoden jälkeen. Kutu tapahtuu yleisesti koskialueilla, sorapohjalla. Naaras etsii sopivan kutupaikan, johon se kaivaa pyrstöllään kuopan. Kun kuoppa on valmis, naaras ilmoittaa olevansa kutuvalmis painamalla peräosansa kuopan pohjalle ja ponkaisemalla sitten äkisti ylös. Koiras ui suu auki ja kutukiihkosta väristen naaraan vierelle ja lohipari laskee sukutuotteensa kuoppaan. Kuteva lohipari kutee aina useisiin kuoppiin. Poikaset kuoriutuvat keväällä jäiden lähdön aikoihin.
Monet lohet kuolevat pian kudun jälkeen, mutta jotkin yksilöt saattavat kutea kaksi–kolme kertaa. Vanhimmat tutkitut lohet ovat olleet 13-vuotiaita. Lohet voivat elää joskus parvissa, mutta yleensä ne elävät yksin.
Lohelta on löytynyt yksittäinen geeni joka säätelee sen sukukypsyyttä ja vaellusta. Sama geeni säätelee ihmisen murrosikää.[7]
Lohi tunnetaan arvokkaana ja maukkaana ruokakalana. Lohen punertavan lihan rasvapitoisuus on korkea (10–18 %), minkä ansiosta lohen liha soveltuu hyvin vaikka suolattavaksi, savustettavaksi, keitettäväksi tai paistettavaksi. Lohenkalastus on ollut kenties ensimmäinen virkistyskalastuksen kohde.
Itämeressä vapaana kasvaneen lohen erottaa norjalaisesta kasvatusaltaissa tuotetusta lohesta ja kotimaisesta vastaavasti kasvatetusta kirjolohesta sen lihan vähemmän punaisesta väristä.[8]
Ruotsin elintarvikevirasto suosittelee, että lapset ja nuoret naiset söisivät Itämeren lohta, taimenta tai silakkaa enintään 2-3 kertaa vuodessa. Evira sallii 1-2 kertaa kuussa, jos kerta-annos on 100 grammaa. EU on kieltänyt näiden kalojen myynnin korkean dioksiinipitoisuuden vuoksi, mutta Suomella, Ruotsilla ja Liettualla on poikkeuslupa.[9] Poistamalla nahan saa pois kolmanneksen kalan dioksiineista ja PCB:stä. Kasvatetussa kalassa niitä on vain vähän, koska kasvatusrehua valvotaan.[10]
Evira silti suosittelee kalan syömistä suositusten rajoissa, koska kalassa on hyviä rasvahappoja, etenkin omega-3-, sekä D- ja muita vitamiineja, kivennäisaineita ja proteiinia. Kalan rasvahapot vähentävät sydän- ja verisuonitautiriskiä.[10]
Biologi Sesse Koiviston mukaan norjalainen "merilohi" on vuonoissa kasvatettua "kassilohta". Siihen kertyy ympäristömyrkkyjä, PCB:tä ja dioksiinia. Siksi Norja suosittelee, että raskaana olevat naiset välttäisivät syömästä kassilohta ja Koivisto suosittelee muillekin sen sijaan suomalaista kirjolohta, koska se kasvatetaan maa-altaissa, jolloin vältetään rehevöityminen ja loisten leviäminen villikaloihin eikä tarvita hormoneja tai lääkintää.[11] Kuluttaja-lehden mukaan Itämeren lohessa on kymmenkertainen määrä ympäristömyrkkyjä kasvatettuun loheen verrattuna.[12]
Toisaalta lohen EPA- ja DHA-rasvahappopitoisuus on puolittunut kymmenessä vuodessa, koska kasvatettuja lohia ruokitaan nykyään pitkälti kasviksilla kalaöljyn ja -jauhon sijaan. Siksi norjalaisestakaan lohesta ei enää saa hyviä rasvahappoja paremmin kuin kirjolohesta. Samalla tosin dioksiini- ja PCB-pitoisuudet ovat vähentyneet. Tuntemattomasta syystä ihminen ei saa kalaöljykapseleista samaa hyötyä kuin kaloista.[12]
Monia lohikalakantoja rajoittavat esimerkiksi liikakalastus, heikko vedenlaatu, valuma-alueiden hydrologiset muutokset tai sopivien elinalueiden puuttuminen. Itämereen ja Jäämereen laskevien jokien lohikannat luokiteltiin Suomen vuoden 2010 uhanalaisuusluokituksessa vaarantuneiksi.[13]
Itämeressä lohen luontainen lisääntyminen on vähentynyt murto-osaan viime vuosista,Ely-keskukset sekä Suomen luonnonsuojeluliiton Ekoenergia-merkki.
Lohi on maailmanlaajuisesti kalanviljelyssä eniten tuotettuja kalalajeja, useiden karpin sukuisten makean veden kalalajien ja niilintilapian jälkeen. Vuonna 2012 lohenviljelyn vuosituotanto oli jo 2,1 miljoonan tonnin luokkaa, kun luonnosta pyydetyn lohen saalis on tästä vain noin 0,15 %, 3 000 tonnia.[14] Lohen verkkoallaskasvatus merivesissä alkoi Norjassa 1960-luvulla, ja tuotanto levisi ja lähti jyrkkään lineaariseen kasvuun 1980-luvulla. Kasvu on jatkunut tähän päivään. Noin kolmannes viljellystä lohesta tulee yhä Norjasta, muita tuotantoalueita ovat Chile, Skotlanti, Irlanti, Färsaaret, Pohjois-Amerikan itä- ja länsirannikko ja Tasmania (Australia). Vähäisempiä tuottajia ovat Uusi-Seelanti, Espanja ja Ranska.[15]
Suurimmat viljellyn lohen markkina-alueet ovat Japani, EU ja Yhdysvallat. Kala myydään enimmäkseen tuoreena tai pakastettuna, Euroopassa myös savustettuna. Tuotannon nopean kasvun takia tuottajahintataso on laskenut jyrkästi, mikä on puolestaan hillinnyt tuotannon kasvua lohen alkuperäisillä pohjoisilla esiintymisalueilla. Tuotanto kasvaa nyt nopeimmin halpojen kustannusten Chilessä, joka vastaa jo lähes kolmanneksesta kokonaiskasvatuksesta.[15]
Suomessa lohta ei viljellä verkkoaltaissa. Lohenpoikasia tuotetaan makeassa vedessä kalankasvatuslaitoksissa istutettavaksi Itämereen.
Maailman ensimmäinen elintarvikkeeksi hyväksytty geenimuunneltu eläin oli AquaBounty Technologiesin vuonna 2015 kehittämä AquAdvantage-lohi.[16][17]
Lohenviljely on kauan ollut kiistanalaista ympäristövaikutustensa takia. Vesiin joutuvasta rehusta ja kalan ulosteista tulevat typpi- ja fosforipäästöt aiheuttavat paikallista rehevöitymistä. Lohenviljelyssä käytetään myös vaarallisia kemikaaleja. Lohenkasvattamoilta karkaavat lohet levittävät tauteja luonnonkalojen keskuuteen.[15] Karanneen "kesytetyn" lohen risteytyminen jokivesissä alkuperäisen lohen kanssa nähdään myös uhkana lohikantojen perimälle. Muun muassa Tenojoessa esiintyy viljelystä karannutta lohta, ja risteymiä on todettu. Norjan parlamentti onkin kieltänyt kalankasvatuksen Tenovuonossa.[18] Kalanviljelyä kritisoidaan myös luonnonvarojen kestävän käytön näkökulmasta. Lohenviljely perustuu pelagisten rehukalojen massiiviseen pyyntiin, jolla on maailmanlaajuiset vaikutukset.[15]
Lohi (Salmo salar) on lohikalojen heimoon kuuluva vaelluskala, jonka alkuperäinen levinneisyysalue on viileissä Pohjois-Atlantin vesissä ja niihin virtaavissa joissa. Lohi on tärkeä ruokakala, ja maailmanlaajuisesti yksi kalanviljelyssä eniten tuotettuja kalalajeja. Se on lisäksi tavoiteltu saaliskala. Lohesta tunnetaan kaksi ekologista muotoa. Meriin vaeltavista lohikannoista käytetään nimitystä merilohi erotukseksi järvilohesta, jolla viitataan koko elämänsä sisävesissä viettäviin lohikantoihin.
.jpg)
