Suppilohämähäkit eli suppiloverkkohämähäkit, vanhalta nimeltään mattohämähäkit[1] (Agelenidae) on hämähäkkiheimo, joka on saanut nimensä lajien tavasta kutoa pyyntiverkon yhteyteen putkimainen suojus, jonka sisällä hämähäkki odottelee saalistaan.
Suppilohämähäkit ovat yleensä karvaisia ja hieman pitkänomaisia, ja niillä on vartaloa huomattavasti pidemmät jalat. Myös takaruumiin kehruunystyt ovat pidemmät kuin useimmilla muilla hämähäkeillä. Väriltään useimmat lajit ovat harmaita tai ruskeita. Monissa lajeissa on myös vaihtelevaa kuviointia. Silmiä on kahdeksan ja ne ovat asettuneet kahteen riviin. Hämähäkkien seitti on vaakatasossa ja verkon laidalla tai keskellä on erityinen putkimainen suppilo, jonka sisällä hämähäkki on toisaalta piilossa saaliseläimiltään ja toisaalta suojassa omien saalistajiensa, kuten lintujen, katseilta. Myös saaliin syöminen tapahtuu putken suojassa. Joidenkin lajien verkossa ei ole liimaa, vaan saalis sotkeutuu verkkoon mekaanisesti.[2][3] Yhdysvaltojen luoteisosissa esiintyvän Tegenaria agrestis -lajin purema saattaa aiheuttaa puremakohtaan nekroosin ja laji on sikäli haitallinen ihmiselle.[4] Suurin osa lajeista on kuitenkin ihmiselle vaarattomia.
Suomessa on tavattu kuusi heimon lajia.[5] Tunnetuin laji lienee aiemmin asuinhuoneissakin yleisenä esiintynyt huonehämähäkki (Tegenaria domestica), joka tosin asuintilojen ilman kuivumisen seurauksena on harvinaistunut paljon. Toinen ja uudempi tulokas on suurikokoinen varastohämähäkki (Tegenaria atrica), joka lienee levinnyt Suomeen laivarahtien mukana.[6] Suppilohämähäkkiä eli niittysuppilohämähäkkiä (Agelena labyrinthica) tavataan Suomessa vain Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomen saaristossa, Hankoniemellä ja Örössä. Sen luultiin kuolleen Suomesta sukupuuttoon, kunnes löydettiin 45 vuoden tauon jälkeen uudelleen vuonna 2000.[7][8][9] Se elää huone- ja varastohämähäkistä poiketen luonnossa, etupäässä kuivilla kedoilla, niityillä ja kanervikoissa sekä toisinaan myös hakkuuaukioilla.[10]
Suppilohämähäkit eli suppiloverkkohämähäkit, vanhalta nimeltään mattohämähäkit (Agelenidae) on hämähäkkiheimo, joka on saanut nimensä lajien tavasta kutoa pyyntiverkon yhteyteen putkimainen suojus, jonka sisällä hämähäkki odottelee saalistaan.
Suppilohämähäkit ovat yleensä karvaisia ja hieman pitkänomaisia, ja niillä on vartaloa huomattavasti pidemmät jalat. Myös takaruumiin kehruunystyt ovat pidemmät kuin useimmilla muilla hämähäkeillä. Väriltään useimmat lajit ovat harmaita tai ruskeita. Monissa lajeissa on myös vaihtelevaa kuviointia. Silmiä on kahdeksan ja ne ovat asettuneet kahteen riviin. Hämähäkkien seitti on vaakatasossa ja verkon laidalla tai keskellä on erityinen putkimainen suppilo, jonka sisällä hämähäkki on toisaalta piilossa saaliseläimiltään ja toisaalta suojassa omien saalistajiensa, kuten lintujen, katseilta. Myös saaliin syöminen tapahtuu putken suojassa. Joidenkin lajien verkossa ei ole liimaa, vaan saalis sotkeutuu verkkoon mekaanisesti. Yhdysvaltojen luoteisosissa esiintyvän Tegenaria agrestis -lajin purema saattaa aiheuttaa puremakohtaan nekroosin ja laji on sikäli haitallinen ihmiselle. Suurin osa lajeista on kuitenkin ihmiselle vaarattomia.
Suomessa on tavattu kuusi heimon lajia. Tunnetuin laji lienee aiemmin asuinhuoneissakin yleisenä esiintynyt huonehämähäkki (Tegenaria domestica), joka tosin asuintilojen ilman kuivumisen seurauksena on harvinaistunut paljon. Toinen ja uudempi tulokas on suurikokoinen varastohämähäkki (Tegenaria atrica), joka lienee levinnyt Suomeen laivarahtien mukana. Suppilohämähäkkiä eli niittysuppilohämähäkkiä (Agelena labyrinthica) tavataan Suomessa vain Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomen saaristossa, Hankoniemellä ja Örössä. Sen luultiin kuolleen Suomesta sukupuuttoon, kunnes löydettiin 45 vuoden tauon jälkeen uudelleen vuonna 2000. Se elää huone- ja varastohämähäkistä poiketen luonnossa, etupäässä kuivilla kedoilla, niityillä ja kanervikoissa sekä toisinaan myös hakkuuaukioilla.
