Päästäiset (Soricidae) ovat pieniä samettiturkkisia nisäkkäitä, joiden kuono on pitkä ja suippo. Ne muistuttavat ulkonäöltään hiiriä, mihin viittaa niiden kansanomainen nimitys nokkahiiret. Niitä on kutsuttu myös supiaisiksi ja karjapiekoiksi. Ne kuuluvat kuitenkin samaan Soricomorpha-lahkoon almikkien ja kontiaisten kanssa,[1] eivätkä ole läheistä sukua hiirille, jotka ovat jyrsijöitä. Päästäisten kuono on hyvin liikkuva, ja kaiken aikaa touhuava eläin nuuhkii sillä alinomaa ympäristöään. Päästäisten ulkokorvat ja silmät ovat hyvin pienet ja joko kokonaan tai osaksi turkin suojassa. Kupeilla on hajurauhasia, joiden erite on vahvatuoksuista.
Päästäiset ovat hyvin aktiivisia, ja niiden aineenvaihdunta on erittäin vilkas. Niinpä päästäinen voi syödä kuudessa tunnissa jopa kaksi kertaa painonsa verran. Ravinnon puutteessa se myös kuolisi nälkään alle päivässä.[2] Vilkas aineenvaihdunta ja alituinen liikkuminen aiheuttavat sen, etteivät päästäiset muutenkaan elä vanhoiksi. Varhaiskeväällä syntyneet eläimet tulevat sukukypsiksi ja voivat lisääntyä jo ensimmäisen kesänsä aikana. Ne poikaset, jotka selviytyvät talven yli, lisääntyvät seuraavana kesänä ja kuolevat yleensä saman vuoden syksyllä, siis noin puolitoistavuotiaina. Päästäisiä on vaikea tarkkailla, koska ne elävät tiheän kasvuston suojassa, kaivamissaan käytävissä tai myyrien koloissa. Suuri osa vapaana ulkoilevista kissoista pyydystää ja tappaa päästäisiä, mutta jättää saaliin syömättä päästäisen myskirauhasten erittämän pahan hajun takia.[3]
Päästäisten yksi erikoisimmista piirteistä on valtavat aivot suhteutettuna ruumiin muuhun painoon. Aikuisen päästäisen aivot painavat lajista riippuen keskimäärin kymmenesosan ruumiinpainosta. Useimpien nisäkkäiden keskuudessa tällainen suhde on harvinainen.
Päästäisten heimo jaetaan kolmeen alaheimoon:[1] Myosoricinae, Crocidurinae (kotipäästäiset)[4] ja Soricinae (varsinaiset päästäiset).[4] Näissä alaheimoissa on yhteensä 26 sukua ja 376 lajia.[5]
Suomessa elää kuusi päästäislajia:[6]
Päästäiset (Soricidae) ovat pieniä samettiturkkisia nisäkkäitä, joiden kuono on pitkä ja suippo. Ne muistuttavat ulkonäöltään hiiriä, mihin viittaa niiden kansanomainen nimitys nokkahiiret. Niitä on kutsuttu myös supiaisiksi ja karjapiekoiksi. Ne kuuluvat kuitenkin samaan Soricomorpha-lahkoon almikkien ja kontiaisten kanssa, eivätkä ole läheistä sukua hiirille, jotka ovat jyrsijöitä. Päästäisten kuono on hyvin liikkuva, ja kaiken aikaa touhuava eläin nuuhkii sillä alinomaa ympäristöään. Päästäisten ulkokorvat ja silmät ovat hyvin pienet ja joko kokonaan tai osaksi turkin suojassa. Kupeilla on hajurauhasia, joiden erite on vahvatuoksuista.
Päästäiset ovat hyvin aktiivisia, ja niiden aineenvaihdunta on erittäin vilkas. Niinpä päästäinen voi syödä kuudessa tunnissa jopa kaksi kertaa painonsa verran. Ravinnon puutteessa se myös kuolisi nälkään alle päivässä. Vilkas aineenvaihdunta ja alituinen liikkuminen aiheuttavat sen, etteivät päästäiset muutenkaan elä vanhoiksi. Varhaiskeväällä syntyneet eläimet tulevat sukukypsiksi ja voivat lisääntyä jo ensimmäisen kesänsä aikana. Ne poikaset, jotka selviytyvät talven yli, lisääntyvät seuraavana kesänä ja kuolevat yleensä saman vuoden syksyllä, siis noin puolitoistavuotiaina. Päästäisiä on vaikea tarkkailla, koska ne elävät tiheän kasvuston suojassa, kaivamissaan käytävissä tai myyrien koloissa. Suuri osa vapaana ulkoilevista kissoista pyydystää ja tappaa päästäisiä, mutta jättää saaliin syömättä päästäisen myskirauhasten erittämän pahan hajun takia.
Päästäisten yksi erikoisimmista piirteistä on valtavat aivot suhteutettuna ruumiin muuhun painoon. Aikuisen päästäisen aivot painavat lajista riippuen keskimäärin kymmenesosan ruumiinpainosta. Useimpien nisäkkäiden keskuudessa tällainen suhde on harvinainen.
Päästäisten heimo jaetaan kolmeen alaheimoon: Myosoricinae, Crocidurinae (kotipäästäiset) ja Soricinae (varsinaiset päästäiset). Näissä alaheimoissa on yhteensä 26 sukua ja 376 lajia.
