dcsimg

Kotihiiret ( finnois )

fourni par wikipedia FI

Kotihiiret (Mus) on varsinaisten hiirten ja rottien alaheimoon kuuluva jyrsijäsuku, johon kuuluu noin 40 lajia.

Ruumiinrakenne

Tunnistettavana piirteenä kotihiirillä on kallon muoto ja selkeä hampaiden rakenne. Sekä ylä- että alaleuassa on kaksi kaarevaa ja talttamaista etuhammasta. Hampaiden etureuna on hyvin kestävää hammaskiillettä ja takareuna pehmeämpää hammasluuta. Hiiren hampaat kasvavat koko sen elinajan, koska jyrsiminen kuluttaa hampaita kärjestä. Koska kasvisravinto sulaa vaikeasti suolistossa, hiirillä on iso umpisuoli, jossa bakteerit hajottavat ruokaa edistäen näin sulamista.

Elintavat

Kotihiiret käyttävät ravinnokseen erilaisia jyviä, juuria, marjoja, ihmisen elintarvikkeita, toukkia sekä pieniä hyönteisiä. Jyrsijälajeille selkeä, yhteinen piirre on suuri lisääntymiskyky ja kannanvaihtelujen suuri vaihtelu eri vuosina. Kannanvaihteluiden suuri merkitys vaikuttaa myös jyrsijöitä pääravintonaan käyttäviin petolajeihin, kuten pöllöihin, kettuihin ja kissoihin. Vaikutus näkyy myös hiirten aiheuttamien vahinkojen määrässä maataloudessa. Hiiren elinikä on lyhyt, kuten lähes kaikilla muillakin nopeasti lisääntyvillä pikkujyrsijöillä.

Kotihiiriin (Mus) kuuluvia lajeja

Lähteet

Viitteet

  1. a b Wilson & Reeder: Mus Mammal Species of the World. Bucknell University. Viitattu 02.05.2010. (englanniksi)
licence
cc-by-sa-3.0
droit d’auteur
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visiter la source
site partenaire
wikipedia FI

Kotihiiret: Brief Summary ( finnois )

fourni par wikipedia FI

Kotihiiret (Mus) on varsinaisten hiirten ja rottien alaheimoon kuuluva jyrsijäsuku, johon kuuluu noin 40 lajia.

licence
cc-by-sa-3.0
droit d’auteur
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visiter la source
site partenaire
wikipedia FI