nomes no trilho de navegação
Ilves eli euraasialainen ilveslähde? (Lynx lynx)[1] on keskikokoinen kissaeläin, jota esiintyy Fennoskandiassa, Venäjällä ja Tiibetissä sekä pienempinä populaatioina muuallakin Euraasiassa. Suomessa ilveksiä on nykyisin hiukan alle 2000 yksilöä.
Ilveksen tunnusomaisia piirteitä ovat tupsukorvat, paksu ja yleensä kirjava turkki sekä isot tassut.
Ilves syö monenkokoisia eläimiä hiirestä valkohäntäpeuraan. Ihmiselle siitä ei ole vaaraa tai paljonkaan haittaa.
Euraasianilves kehittyi Aasiassa joskus alle kaksi miljoonaa vuotta sitten. Sieltä se levisi viimeisten 200 000 vuoden aikana Pohjois-Amerikkaan, missä siitä lajiutui kanadanilves.[2]
Ilves viihtyy merenpinnan tasosta aina 5 500 metrin korkeuteen asti vuoristossa. Parhaiten se viihtyy metsäisissä elinympäristöissä, mutta sitä tavataan myös puurajan pohjoispuolella. Boreaalisen havumetsävyöhykkeen lisäksi ilvestä tavataan myös välimerellisen kasvillisuuden metsissä ja Keski-Aasian pensaikkoisilla alueilla ja ruohoaroilla.[3]
Ilveksen levinneisyysalue ulottuu Länsi-Euroopasta Venäjän havumetsien läpi Aasiaan.[1] Levinneisyysalue kattaa suurimman osan pohjoisesta Euraasiasta. Ilves esiintyy Fennoskandiassa, Baltiassa sekä Venäjällä Tyynellemerelle asti. Aivan Venäjän pohjoisosissa sitä ei esiinny. Aasiassa ilvestä esiintyy myös Mongoliassa, Kiinassa, Pohjois-Koreassa, Tiibetissä, Himalajan pohjoisrinteillä, Keski-Aasiassa sekä Lähi-idässä ja Etelä-Aasiassa Turkista Afganistaniin. Euroopassa on lisäksi eristäytyneitä populaatioita Ranskasta Balkanille ja Karpaateille.[4]
Vuonna 2003 Venäjällä arvioitiin olevan 22 500 ilvestä. Mongoliassa arvioitiin olevan 10 000 ilvestä vuonna 2003 ja Kiinassa 27 000 vuonna 2009.[5]
Euroopassa on nykyisin arviolta noin 9 000–10 000 ilvestä 23 maassa Venäjän ja Valko-Venäjän ulkopuolella. Osapopulaatioita on 10, joista useimmat ovat hyvin pieniä ja toisistaan erillään. Euroopan osapopulaatiot ja niiden koot:[6]
Metsästyksen ja vainon takia ilveksen levinneisyys on kutistunut huomattavasti 1800-lukua edeltäneestä tasosta.[7] Lajia on pyritty palautusistuttamaan muun muassa Alpeille.[8]
Suomen ilvekset kuuluvat Karjalan osapopulaatioon, joka ulottuu Suomesta Venäjän Karjalan kautta Uralvuoristoon.[9] Suomessa elää ilveksiä lähes koko maassa. Poronhoitoalueella, Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla kanta on harva.[10][11]
Suomen ilveskannan kooksi vuonna 2018 arvioidaan 1 865–1 990 yli vuoden ikäistä yksilöä.[12]
Kanta on pienentynyt vuoden 2014 tasosta, jolloin se oli suurimmillaan, noin 2 800 yksilöä.[10] Siihen asti kanta kasvoi ja oli noussut yhdeksi Euroopan maiden vahvimmista.[8] Runsastumisen syinä ovat olleet vuonna 1962 tapahtunut osittainen rauhoitus ja vuonna 1968 koko Suomessa ilveksen metsästyksen muuttuminen erikoisluvanvaraiseksi,[Hoitosuunnitelma 1] ilvesten vaeltaminen Venäjältä ja Ruotsista,[8] metsästyksen väheneminen ja jossain määrin myös ravintoeläinten, kuten valkohäntäpeurojen ja metsäkauriiden, runsastuminen. Lisäksi Hämeen Pirkanmaalle siirtoistutettiin muutamia ilveksiä Itä-Suomesta 1980-luvulla[8][13]. 2000-luvun voimakkaan kannan kasvun on mahdollistanut kaatolupien vähäinen määrä ja Etelä-Suomessa hyvä ravintotilanne. Etenkin valkohäntäpeuran ja metsäkauriin pyydystys saaliiksi on mahdollistanut pentueiden säilymisen hengissä.lähde?
Lynx lynx lynx
Lynx lynx isabellinus
Lynx lynx wrangeli
Lynx lynx balcanicus
Ilveksen ruumiin pituus on noin 70–140 senttimetriä ja häntä 15–25 senttimetriä.[14] Aikuisen ilveksen ruumis on pitkulainen ja pennun vartalo lyhyempi, kuutionmuotoinen.[15]
Ilves painaa tavallisesti 8–25 kilogrammaa. Uros on naarasta kookkaampi.[14] Suomessa aikuiset urokset painavat keskimäärin noin 18 kilogrammaa ja naaraat 14 kilogrammaa.[16]
Ilveksen jalat ovat suhteellisen pitkät.[14] Tassut ovat poikkeuksellisen suuret suhteessa ruumiinkokoon. Leveiden tassujen ansiosta ilves pystyy kävelemään lumen pinnalla.[17]
Ilveksen silmät ovat keltaiset ja silmäterät pyöreät.[14]
Puhtaalle lihansyöjälle tyypillisesti ilveksellä on pitkät, terävät ja veitsimäisesti litteät kulmahampaat. Sillä on myös voimakkaat raateluhampaat, jotka soveltuvat hyvin leikkaamiseen. Poskihampaat sen sijaan ovat olemattomat. Ilveksen leuat ovat suhteellisen lyhyet ja voimakkaat. Kallo tarjoaa laajan kiinnittymispinnan suurille niskalihaksille, jotka vaimentavat ja välittävät saalistuksen aiheuttamia iskuja kallosta koko ruumiseen.[14]
Ilveksen turkki on punertavan, ruskean tai harmaan kirjava. Mahan alta, kainaloista, kaulasta ja korvien sisäpinnoista turkki on valkoinen. Selkärankaa pitkin kulkee tyypillisesti muuta turkkia tummempi juova. Kuvioinnissa on yksilöiden välillä suurta vaihtelua. Kuviot voivat olla erikokoisia pilkkuja, täplien rykelmiä tai juovia. Jotkin yksilöt ovat lähes yksivärisiä, toisilla on runsaasti kuvioita.[18]
Alinna on lyhyt ja tiivis alusvilla, joka on väriltään vaaleaa, harmahtavaa tai oranssiin vivahtavaa. Päällimmäisenä on pidempi päällyskarva. Päällyskarvat ovat paikoin yksivärisiä ja paikoin kolmivärisiä: juuri ja kärki ovat punertavanruskeita, ja niiden välissä on musta osio. Alusvillaa ja päällyskarvaa ilveksellä on talvella enemmän kuin kesällä. Talvella päällyskarva on jopa 10 senttimetrin pituista. Kesäkarva on talvikarvaa lyhyempää, karkeampaa ja punertavampaa. Talvikarva vaihtuu kesäkarvaksi ja alusvilla irtoaa pois yleensä huhti–toukokuussa.[18]
Ilveksen korvien kärjissä on 4–7 senttimetriä pitkät mustat tupsut. Ilves käyttää niitä viestimiseen ja ehkä myös aistimaan muutoksia tuulen suunnassa kun se saalistaa. Korvien takapuolella on hopeanharmaat läikät. Pään ympärillä on partaa muistuttava kaularöyhelö, joka on uroksilla suurempi kuin naarailla. Hännänpää on musta.[19]
Ilves ei ole kovinkaan äänekäs eläin, ja se ääntelee lähinnä lajitovereilleen ja harvoin ihmiselle. Ilvekseltä on tunnistettu yhdeksän niin sanottua perusääntelyä, joita kissaeläimillä on kaiken kaikkiaan noin 12. Ilveksen ääniä ovat muun muassa naukaisu ”miau”, sylkäisy, sähinä, murina ja kehräys. Naukuminen on yleistä: emo ja pennut naukuvat toisilleen, ja kiima-aikana ilvekset suorastaan mouruavat. Sylkäisy ja sähinä sekä murina suu kiinni tai hampaat paljastettuina liittyvät uhkailuun tai puolustautumiseen. Pulppuileva kurkkuääni on ystävällistä ääntelyä, jolla etenkin emo ja pennut viestivät toisilleen. Ystävällistä ääntelyä on myös matalataajuuksinen ”wah-wah”-ääntely.[20]
Ilveksen jälki lumessa on 7–12 senttimetriä pitkä jäljen ulkoreunojen mukaan. Jäljissä näkyy neljä varvasta. Varvasanturat näyttävät pieniltä ja pyöreiltä. Kynsien jälkiä ei yleensä näy, sillä ilves pitää liikkuessaan kynnet vedettyinä tassun sisään. Kovalla hankilumella kynnen paikalluksen kuitenkin näkyvät, sillä silloin ilves hakee kynsillään lisätukea. Käyntijäljen askelpituus on 80–110 senttimetriä, ravatessa vähän enemmän.[21]
Ulosteensa ja virtsansa ilves peittää maahan tai lumeen. Tuoreuloste on mustaa ja pahanhajuista.[21]
Ilveksen saalistamassa kookkaassa eläimessä on yleensä hyväkuntoinen kurkku, jossa neulanterävien hampaanjälkien ympäriltä saattaa löytyä maksoittunutta verta.[21]
Ilveksen reviiri vaihtelee kooltaan sadasta tuhanteen neliökilometriin. Uroksen reviiri on suurempi, ja sen elinalueella voi elää useampiakin naaraita.[8]
Ilveksen elinpiirin koon määrää ravinnon saatavuus. Naaraan elinpiirillä täytyy olla sopiva ja rauhallinen pesäpaikka synnyttämistä varten. Ilves on sopeutunut elämään myös talousmetsissä ja jopa ihmisasutuksen läheisyydessä, vaikka se vältteleekin tiheää ihmisasutusta ja vilkkaita teitä.[22]
Ilves elää yksin, ja naaraat ja urokset ovat yhdessä vain lyhyen kiima-ajan. Emo ja pennut ovat yhdessä vajaan vuoden ajan.[22]
Nuori ilves jättää synnyinalueensa tyypillisesti sukukypsyyden saavutettuaan 11 kuukauden ikäisenä ja etsii itselleen oman elinpiirin, usein huhtikuussa. Urospentu saattaa vaeltaa usean sadan kilometrin päähän; naaraat jäävät lähemmäksi synnyinseutuaan.[22]
Ilves liikkuu useimmiten hämärän aikaan ja öisin. Päivisin se lepäilee vaihtelevassa päivälepopaikassaan metsän suojaisessa paikassa, usein maaston korkeimmassa kohdassa.[22]
Naarasilves tulee kiimaan kevättalvella, Suomen oloissa useimmiten maaliskuussa.[8] Herättääkseen uroksen mielenkiinnon se suihkuttaa virtsaansa ympäri reviiriään ja kirkuu ja mouruaa äänekkäästi. Urokset myös taistelevat keskenään naaraista. Pariteltuaan uros pyrkii etsimään seuraavan naaraan lähes välittömästi.
Toukokuun paikkeilla, noin kymmenen viikkoa parittelun jälkeen, naaras synnyttää tavallisesti yhdestä kolmeen poikasta lämpimästi verhoiltuun pesäluolaan. Ensimmäisen 2–3 viikon ajan pentujen silmät pysyvät kiinni. Emo huolehtii ja imettää niitä noin kaksi kuukautta. Tämän jälkeen poikaset alkavat tutustua ympäristöönsä ja seurata emoa pyyntiretkille. Vasta vuoden ikäisinä ne oppivat saalistamaan. Emo ei surmaa pyytämäänsä saalista, vaan luovuttaa tehtävän pennuille. Pian emo karkottaa jälkeläisensä ja ne saavat tulla toimeen omin päin. Ilvesnaaraasta tulee sukukypsä toisena elinvuotenaan, 20–24 kuukauden ikäisenä ja koiraasta kolmantena elinvuotenaan, 30–34 kuukauden ikäisenä.[23]
Ilves on puhdas lihansyöjä. Aikuinen ilves tarvitsee puolestatoista kahteen kilogrammaa lihaa päivässä. Ilves syö monenkokoista saalista hiirestä valkohäntäpeuraan. Suomessa ilvesten on todettu syöneen yli 30 eri eläinlajia. Tärkeimmät niistä ovat jäniseläimet, pienet hirvieläimet ja metsäkanalinnut. Kesällä ilveksen ruokavalio on monipuolisempi kuin talvella, ja etenkin lintujen osuus kasvaa ja pienten hirvieläinten osuus pienenee. Kesällä ilves syö myös vapaana laiduntavia lampaita.[24]
Ilves voi saalistaa myös pienpetoja kuten kettua, supikoiraa ja näätää. Pienpetojen saalistamisesta on sekin hyöty, että siten ilves vähentää kilpailua ravinnosta.[25] Kasvava ilveskanta johtaakin metsäkanalintujen runsastumiseen, koska ilves syö vähemmän kanalintuja kuin kettu. Pienpeto voi toisaalta kontaktitilanteessa tartuttaa ilvekseen kapin.[8]
Koko Euroopassa lajin tärkein ravintoeläin on metsäkauris. Alpeilla elävät yksilöt saalistavat lisäksi gemssejä.[8]
Talvella ilves saa saalista 1–5 vuorokauden välein. Se yrittää useammin, mutta aina se ei onnistu saamaan saalista.[26]
Ilves saalistaa yleensä yöllä sekä aamu- ja iltahämärissä. Se kiertelee ja pysähtyy välillä paikalleen tarkkailemaan. Se saattaa väijyä lähellä saaliseläinten polkua tai pesäluolan vieressä tuntikausia odotellen saaliin saapumista.[27] Saalistaessaan ilves hiipii matalana huomaamattomasti saaliinsa lähelle ja yllättää saaliseläimen hyppäämällä muutamalla loikalla saaliin kimppuun. Jos saalis ei heti tässä vaiheessa jää ilveksen kynsiin, voi seurata lyhyt ja raju takaa-ajo.[23] Ilves pystyy loikkaamaan jopa kolmen metrin korkeuteen ja pyydystämään linnun lennosta.[27]
Muihin Euroopan suurpetoihin verrattuna ilveksestä on vain vähän haittaa ihmiselle. Pienuutensa takia ilveksestä ei ole suoraa vaaraa ihmiselle, mutta se voi saalistaa kotieläimiä, lähinnä poroja, lampaita ja irrallaan kulkevia kesykissoja[8].
Suomalaisissa kertomuksissa, tarinoissa ja taiteessa ilves esiintyy huomattavasti harvemmin kuin muut Suomen suurpedot. Siihen ei myöskään liitetä erityisen paljon uskomuksia. Tämän on arveltu johtuvan siitä, että ilves elelee piilossa ihmiseltä, ja siitä, että ilves on aina ollut hyvin harvalukuinen, 1800-luvulla jopa lähes kadonnut Suomesta.[28] Myöskään muualla maailmassa ilves ei useinkaan esiinny saduissa.[29]
Ilves mainitaan Kalevalassa monta kertaa eri yhteyksissä. Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä on ilvesjahtikohtaus.[30] Ilves esiintyy vuonna 1998 valmistuneessa suomalaisessa elokuvassa Poika ja ilves.
Kuvanveistäjä Jussi Mäntynen teki useita ilvespatsaita. Ilvestä ovat maalauksissaan kuvanneet esimerkiksi von Wrightin veljekset ja syväpainografiikassaan Lennart Segerstråle.[31]
Ilves on kuva-aiheena Kanta-Hämeen maakunnan vaakunassa sekä Heinolan, Janakkalan, Mäntän ja Vanajan kunnanvaakunoissa.[32] Se on myös Kanta-Hämeen maakuntaeläin ja Heinolan kaupungin nimikkoeläin[33]. Lisäksi ilves on kuvattuna virallisesta käytöstä poistuneessa, ruotsinkielisellä Pohjanmaalla sijainneen Purmon kunnan vaakunassa. Ilves on tuttu myös jääkiekkoseura Tampereen Ilveksestä.
1950-luvun puolivälissä ilves hävitettiin Suomessa niin vähiin, että nykyistä kantaamme voidaan pitää alkuperältään ruotsalais-venäläisenä. 1. heinäkuuta 1962 astui voimaan ilveksen rauhoitus ja tuolloin ilveksiä oli Suomessa noin 30–40 yksilöä.
Ilvesten hävittämisen juuret juontavat Ruotsin vallan aikaan 1600-luvulle, jolloin lailla vahvistettiin riistaeläinten tapporahajärjestelmä ja ilves oli yksi lajeista, josta valtion tapporahaa maksettiin. 1800-luvun lopulta alkaen, kun susisaaliit pienenivät alettiin metsästystä kohdistaa enenevästi ilveksiin.
Kannan tilasta 1900-luvun alussa kertoo se, että kun 1880-luvun loppuvuosina saalismäärät olivat 400–500 yksilöä, niin joinakin 1920- ja 1930-lukujen vuosina saaliksi saatiin vain 1–2 ilvestä.[Hoitosuunnitelma 2]
Ilvekset, kuten muutkin Suomessa esiintyvät suurpedot[34], ovat pääosin rauhoitettuja.[35]
Suomen ilveskannan hoitosuunnitelman mukaan Maa- ja metsätalousministeriön tavoitteena on, että ilveskanta on elinvoimainen ja suotuisalla suojelutasolla. Hoitosuunnitelmassa katsotaan kannanhoidolla olevan neljä päätavoitetta: Suomen ilveskannan tulee säilyä elinvoimaisena, elinvoimaisen ilveskannan läsnäolosta koituvat haitat tulee minimoida, kansalaisten ilvestietämystä tulee lisätä ja ilveskannan tulee säilyä ihmisarkana.[Hoitosuunnitelma 3]
Perustuen hoitosuunnitelman tavoitteisiin voidaan ilveksen rauhoituksenalaisuudesta huolimatta metsästykseen kuitenkin vuosittain myöntää rajallinen määrä poikkeuslupia. Poikkeusluvat myöntää hakemuksesta Suomen riistakeskus. Maa- ja metsätalousministeriö vahvistaa metsästysvuosittain asetuksessaan suurimmat sallitut pyyntilupamäärät.
Koska ilveskannan kehitys kasvoi koko rauhoittamisen jälkeisen ajan vuoteen 2014 asti[12] ja sen kasvua seurataan, on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos voinut laatia Suomen ilveskannalle ennustemallin sekä tähän pohjautuvan ilveskannan suositeltavan verotustason[36]. Ennusteessa suositeltu ilveskannan verotustaso, jolla kanta pysyy nykyisen kokoisena, on 16 prosenttia. Saatua mallia hyödynnettiin ensimmäisen kerran vuonna 2012, mutta vuonna 2013 todettiin ettei 16 prosentin verotustaso riittänyt pysäyttämään kannan voimakasta kasvua ja näin olleen metsästyskauden 2013–2014 verotus asetettiin yli 20 prosenttiin.[37]
Ilveksen metsästyskausi on 1. joulukuuta – 28. helmikuuta[34], poronhoitoalueilla metsästys alkaa jo lokakuun alussa.[38]
Ilves eli euraasialainen ilveslähde? (Lynx lynx) on keskikokoinen kissaeläin, jota esiintyy Fennoskandiassa, Venäjällä ja Tiibetissä sekä pienempinä populaatioina muuallakin Euraasiassa. Suomessa ilveksiä on nykyisin hiukan alle 2000 yksilöä.
Ilveksen tunnusomaisia piirteitä ovat tupsukorvat, paksu ja yleensä kirjava turkki sekä isot tassut.
Ilves syö monenkokoisia eläimiä hiirestä valkohäntäpeuraan. Ihmiselle siitä ei ole vaaraa tai paljonkaan haittaa.
