Soijapapu (Glycine max, syn. Soja hispida) on yksivuotinen hernekasvi (Fabaceae). Se muodostaa palon, jossa on useampi siemen.
Soija on riisin ja vehnän jälkeen yksi maailman viljellyimmistä kasveista[1]. Soijaa tuotettiin maailmassa noin 220 miljoonaa tonnia vuonna 2008[2]. Yhdysvallat on soijan suurin tuottajamaa 33 prosentin osuudellaan, seuraavaksi tulevat Brasilia (27 %) ja Argentiina (21 %). Maailman soijasadosta 83 prosenttia käytetään eläinten rehun ja soijaöljyn valmistukseen.[1]
Suomessa 98 prosenttia soijasta tuodaan rehu- ja ruokaöljyteollisuuden tarpeisiin. Suomeen maahantuodun rehusoijan määrä oli 168 000 tonnia vuonna 2009. Soijan vastuulliselle tuotannolle ja hankinnalle on luotu Basel-standardi.[2].
Soijapavun proteiinipitoisuus voi olla jopa 45 prosenttia ja aminohappokoostumus on erinomainen. Soijapavulla on hernekasveille tyypillinen symbioottinen typensidonta.[3]
Soijapavuista syntyy murskauksen yhteydessä 78 prosenttia soijarouheen esiastetta soijamassaa, 18 prosenttia raakasoijaöljyä ja 3 prosenttia soijakuitua. Soijapavusta valmistettua soijarouhetta voidaan käyttää paitsi eläinten rehuna myös jauhelihan tapaan. Raakasoijaöljystä jatkojalostetaan soijaöljyä sekä lesitiiniä, joka on yleinen emulgointiaine esimerkiksi suklaassa, valmiskastikkeissa, margariineissa ja pikkusuolaisissa.[1] Muita soijasta valmistettavia tuotteita ovat muun muassa soijamaito, -kastike ja tofu. Soijaa voidaan käyttää myös biopolttoaineena.
Soijapavun viljelyä on kokeiltu Suomessa. Vuonna 2017 viljelyala oli 2,5 hehtaaria. Ruotsissa lämpimillä alueilla soijapavun viljelyala olisi mahdollista kasvattaa 8000–9000 hehtaariin, mutta tuontirehun saatavuus ja hinta eivät ole ohjanneet siihen.[3]
Kiinalaiset kutsuivat soijapapua kultaiseksi helmeksi ravintoarvojensa vuoksi. Ravintosisällöltään se on poikkeuksellisen monipuolinen: enemmän proteiineja kuin missään muussa pavussa, linolihappoja, kuituja, kaliumia, kalsiumia, fosforia, rautaa, sinkkiä ja runsaasti B-, K- ja E-vitamiineja. Soijaproteiini sisältää kaikkia ihmiselle välttämättömiä aminohappoja, mikä tekee siitä kokonaisen proteiinin lähteen.[4][5]
Kasvisruokavaliossa soijapohjaisia tuotteita käytetään usein lihatuotteiden tapaan, ja siitä saadaan proteiinia, joskaan soija ei ole välttämätön kasvissyöjälle. Soija on terveellisempi proteiininlähde kuin liha muun muassa siksi, että siinä on tyydyttyneiden rasvahappojen sijaan terveellisempiä monityydyttymättömiä rasvahappoja [6].
Soijan kielteisistä terveysvaikutuksista liikkuu netissä keskusteluja, mutta niiden tueksi ei ole olemassa näyttöä.[7]
Soijan kasviestrogeenit eivät vaikuta miehiin naishormonien tavoin.[8]
Soijarehu on karjan pääasiallinen valkuaisainerehu EU:n alueella. Korkean valkuaispitoisuuden ansiosta soijarouheella on voitu korvata aikaisemmin käytössä olleet eläinperäiset valkuaisraaka-aineet. Soijarouhe valmistetaan hiutaloimismenetelmällä. Sivutuotteena syntyy soijaöljyä, joka irrotetaan soijahiutaleista uuttamalla (heksaanilla). Paahtamisella varmistetaan vielä rouheen puhtaus.[9]
Suurin osa maailman soijasta tuotetaan rehuteollisuuden tarpeita varten. Yli 80 prosenttia tuotetusta soijasta jalostetaan eläinrehuksi. EU on Kiinan ohella rehun suurimpia vientialueita. EU:n tärkein rehuntuottaja on Brasilia. Jatkuvan kysynnän kasvamisen vuoksi soijan viljelysmaat valtaavat jatkuvasti alaa Amazonin sademetsistä. Soijan tuotanto on tärkein epäsuora syy, joka aiheuttaa metsäkatoa Amazonilla. Vaikka uusien viljemysmaiden takia ei jouduttaisikaan kaatamaan metsää, sen ympäristövaikutukset ovat silti merkittävät. Kasvava soijantuotanto vaatii uutta infrastruktuuria jolloin soijaviljelyksille johtavien teiden tieltä joudutaan raivaamaan sademetsää. Soijan viljelysmaat aiheuttavat myöskin vesistöjen saastumista lähialueilla.[10]
Maailman soijakaupasta 90 prosenttia[11] on geenimuunneltua soijaa, jota käytetään teollisuudessa ja maataloudessa. Kuluttajatuotteita ei Suomessa ole toistaiseksi (8/2007) myynnissä. Tullilaboratorion testeissä on ilmennyt että geenimuunneltua soijaa sisältäviä tuotteita tulee Suomeen ulkomailta. Yleensä muuntogeenisen ainesosan osuus näytteestä on kuitenkin niin pieni, ettei se ylitä maininnan edellyttämää 0,9 prosentin raja-arvoa. Jos muuntogeenistä soijaa on tuotteessa tätä enemmän, pakkauksessa tulee olla merkintä ”muuntogeeninen” tai ”valmistettu muuntogeenisestä soijasta”.
Soijapapuja liotetaan 12 tuntia ennen käyttöä ja keitetään sitten 3–4 tuntia. Keittämisen aikana kannattaa kuoria pois keitinveden pintaan syntyvää vaahtoa. Keitinvesi kaadetaan pois.
Keittoaikaa voi lyhentää huomattavasti idättämällä: liotuksen jälkeen kaadetaan vesi pois ja pavut huuhdellaan, jonka jälkeen ne jätetään kannettomaan astiaan tai esimerkiksi suureen siivilään vuorokauden ajaksi. Idätys parantaa pavun ravintoarvoa entisestään.
Soijapapuja voi myös idättää pidempään: pavut on huuhdeltava idättämisen aikana perusteellisesti 3–4 kertaa. 3–5 vuorokauden kuluttua idut ovat 2–4 cm:n pituisia. Ennen käyttöä idut kannattaa ryöpätä. Idut sopivat salaatteihin ja lämpimiin ruokiin sekä sellaisenaan syötäviksi.
Soijakastike on soijasta ja muista valmistusaineista käymisen kautta valmistettu maustekastike.
Soijarouhe on rakenteeltaan lähellä jauhelihaa. Sitä voi käyttää muun muassa pihveissä, padoissa ja keitoissa.
Soijaöljy on soijakasvin pavuista valmistettua öljyä. Tätä öljyä pidetään terveysvaikutteisena, sillä se sisältää paljon omega-3-rasvahappoja.[12] Soijaöljyä myydään joskus pelkällä kauppanimellä "kasviöljy".
Soijajauholla voi korvata osan jauhoista leivonnassa. Sillä ei ole leipoutumisominaisuuksia. Soijajauho on luontaisesti gluteenitonta, joten se sopii myös keliaakikoille. 1 dl soijajauhoa painaa kuivana noin 47 g.
Soijahiutaleita voi syödä joko sellaisenaan välipalana tai aamiaismurojen tapaan.
Kiinteät soijasuikaleet muistuttavat rakenteeltaan lihaa. Niitä voi käyttää esimerkiksi wokeissa, pataruuissa ja kastikkeissa. 1 dl painaa kuivana noin 23 g.
Soijapalat ovat kiinteitä ja muistuttavat rakenteeltaan lihaa. Niitä voi käyttää esimerkiksi kastikkeissa, keitoissa tai lisänä liha- tai kanaruuissa. Kiinteä rakenne ei murene valmistuksen aikana. 1 dl painaa kuivana noin 23 g.
Soijapyörykät ovat kiinteitä, suuria paloja, joista voi valmistaa esimerkiksi nugetteja tai käyttää wokeissa, keitoissa ja kastikkeissa. 1 dl painaa kuivana noin 25 g.
Soijafileet ovat kooltaan suuria soijapaloja. Niitä voi käyttää ruoanlaitossa lihafileiden tapaan. Niistä voi valmistaa kasvispihvejä, sillä fileet pysyvät kiinteinä paistettaessa. 1 filee painaa kuivana noin 10 g.
Soijapapuviljelmä
Soijapavun siemeniä, soijapapuja
Soijapapu (Glycine max, syn. Soja hispida) on yksivuotinen hernekasvi (Fabaceae). Se muodostaa palon, jossa on useampi siemen.
Soija on riisin ja vehnän jälkeen yksi maailman viljellyimmistä kasveista. Soijaa tuotettiin maailmassa noin 220 miljoonaa tonnia vuonna 2008. Yhdysvallat on soijan suurin tuottajamaa 33 prosentin osuudellaan, seuraavaksi tulevat Brasilia (27 %) ja Argentiina (21 %). Maailman soijasadosta 83 prosenttia käytetään eläinten rehun ja soijaöljyn valmistukseen.
Suomessa 98 prosenttia soijasta tuodaan rehu- ja ruokaöljyteollisuuden tarpeisiin. Suomeen maahantuodun rehusoijan määrä oli 168 000 tonnia vuonna 2009. Soijan vastuulliselle tuotannolle ja hankinnalle on luotu Basel-standardi..
Soijapavun proteiinipitoisuus voi olla jopa 45 prosenttia ja aminohappokoostumus on erinomainen. Soijapavulla on hernekasveille tyypillinen symbioottinen typensidonta.
Soijapavuista syntyy murskauksen yhteydessä 78 prosenttia soijarouheen esiastetta soijamassaa, 18 prosenttia raakasoijaöljyä ja 3 prosenttia soijakuitua. Soijapavusta valmistettua soijarouhetta voidaan käyttää paitsi eläinten rehuna myös jauhelihan tapaan. Raakasoijaöljystä jatkojalostetaan soijaöljyä sekä lesitiiniä, joka on yleinen emulgointiaine esimerkiksi suklaassa, valmiskastikkeissa, margariineissa ja pikkusuolaisissa. Muita soijasta valmistettavia tuotteita ovat muun muassa soijamaito, -kastike ja tofu. Soijaa voidaan käyttää myös biopolttoaineena.
Soijapavun viljelyä on kokeiltu Suomessa. Vuonna 2017 viljelyala oli 2,5 hehtaaria. Ruotsissa lämpimillä alueilla soijapavun viljelyala olisi mahdollista kasvattaa 8000–9000 hehtaariin, mutta tuontirehun saatavuus ja hinta eivät ole ohjanneet siihen.
