dcsimg

Jalavat ( Finnish )

provided by wikipedia FI

Jalavat (Ulmus) on jalavakasveihin (Ulmaceae) kuuluva suku. Siihen kuuluu 45 lajia, jotka kasvavat pohjoisella pallonpuoliskolla.[2] Jalavat ovat korkeita, usein karhealehtisiä puita, jotka kukkivat keväällä ennen lehtimistään. Niiden kukat ovat pieniä, ruskeita ja mykerömäisissä sarjoissa. Hedelmä on siipipalteinen pähkylä, jonka siivet ovat paperinohuet.[3] Jalavien, varsinkin vuorijalavien lehdistöt kasvavat, varsinkin nuorilla yksilöillä tasannemaisesti, joten ne varjostavat hyvin maata.

Etelä-Suomessa kasvavat vuorijalava (Ulmus glabra) ja kynäjalava (Ulmus laevis); molempia hoidetaan myös puistopuina. Suomen jalavaesiintymät ovat jäänne jääkauden jälkeiseltä lämpimämmältä hemiboreaaliseslta, atlanttiselta kaudelta, jolloin se on voinut olla melko runsaskin Etelä-Suomessa. Tämän takia jalavia kasvaa luonnossa vain muutamissa paikoissa, eikä se kuulu enää Suomen tavallisimpaan metsälajistoon. Varsinkin Länsi-Euroopassa hollanninjalavatauti (Ophiostoma ulmi) on tuhonnut jalavia. Tämän sienen itiöt leviävät puusta puuhun pienten kovakuoriaisten avulla. Nykyään molempia jalavalajeja pidetään Suomessa uhanalaisina, ja ne ovat rauhoitettuja.[4]

Vuorijalava on kynäjalavaa selvästi runsaampi puu. Se kasvaa tosin harvinaisena, ja yksittäisinä esiintyminä pääosin vain Etelä-Suomen tammivyöhykkeellä, paikoittain pohjoisempanakin. esiintymiä löytyy pohjoisempaa mm. Tampereelta, Korpilahdelta ja jopa Kuopiosta.

Harvinaisempi kynäjalava kasvaa Suomessa vain Vanajaveden seudulla muutamissa paikoissa, Tampereen ja Hämeenlinnan välillä. Pieniä esiintymiä on myös Etelä-Suomen hemiboreaalisella vyöhykkeellä, joka onkin kaikkein parasta aluetta Suomessa jalojen lehtipuiden kasvulle. Esiintymiä on etelässä esimerkiksi Lohjanjärven alueella.

Käyttö

Jalavan siemeniä voi syödä villivihanneksena touko-kesäkuussa, kun ne ovat vielä vihreitä.

Lajeja

 src=
Punajalavan kukkia
 src=
Punajalavan (Ulmus rubra) hedelmiä

Jalavalajikkeita:

Lähteet

  1. ITIS
  2. Tampereen kaupunki
  3. Anderberg, A & A-L: Den virtuella Floran 2004-2009. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 7.7.2009. (ruotsiksi)
  4. Koko maassa rauhoitetut kasvit Ympäristökeskus
license
cc-by-sa-3.0
copyright
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visit source
partner site
wikipedia FI

Jalavat: Brief Summary ( Finnish )

provided by wikipedia FI

Jalavat (Ulmus) on jalavakasveihin (Ulmaceae) kuuluva suku. Siihen kuuluu 45 lajia, jotka kasvavat pohjoisella pallonpuoliskolla. Jalavat ovat korkeita, usein karhealehtisiä puita, jotka kukkivat keväällä ennen lehtimistään. Niiden kukat ovat pieniä, ruskeita ja mykerömäisissä sarjoissa. Hedelmä on siipipalteinen pähkylä, jonka siivet ovat paperinohuet. Jalavien, varsinkin vuorijalavien lehdistöt kasvavat, varsinkin nuorilla yksilöillä tasannemaisesti, joten ne varjostavat hyvin maata.

Etelä-Suomessa kasvavat vuorijalava (Ulmus glabra) ja kynäjalava (Ulmus laevis); molempia hoidetaan myös puistopuina. Suomen jalavaesiintymät ovat jäänne jääkauden jälkeiseltä lämpimämmältä hemiboreaaliseslta, atlanttiselta kaudelta, jolloin se on voinut olla melko runsaskin Etelä-Suomessa. Tämän takia jalavia kasvaa luonnossa vain muutamissa paikoissa, eikä se kuulu enää Suomen tavallisimpaan metsälajistoon. Varsinkin Länsi-Euroopassa hollanninjalavatauti (Ophiostoma ulmi) on tuhonnut jalavia. Tämän sienen itiöt leviävät puusta puuhun pienten kovakuoriaisten avulla. Nykyään molempia jalavalajeja pidetään Suomessa uhanalaisina, ja ne ovat rauhoitettuja.

Vuorijalava on kynäjalavaa selvästi runsaampi puu. Se kasvaa tosin harvinaisena, ja yksittäisinä esiintyminä pääosin vain Etelä-Suomen tammivyöhykkeellä, paikoittain pohjoisempanakin. esiintymiä löytyy pohjoisempaa mm. Tampereelta, Korpilahdelta ja jopa Kuopiosta.

Harvinaisempi kynäjalava kasvaa Suomessa vain Vanajaveden seudulla muutamissa paikoissa, Tampereen ja Hämeenlinnan välillä. Pieniä esiintymiä on myös Etelä-Suomen hemiboreaalisella vyöhykkeellä, joka onkin kaikkein parasta aluetta Suomessa jalojen lehtipuiden kasvulle. Esiintymiä on etelässä esimerkiksi Lohjanjärven alueella.

license
cc-by-sa-3.0
copyright
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visit source
partner site
wikipedia FI