Tundrasinisiipi (Plebeius glandon) on sinisiipien heimoon kuuluva pienikokoinen päiväperhonen. Laji esiintyy holarktisella alueella ja siitä on kuvattu useita alalajeja. Laji kuuluu Euroopan unionin luontodirektiivin liitteessä II mainittuihin lajeihin. Suomessa se on rauhoitettu[2] ja vuoden 2010 uhanalaisluokituksen mukaan erittäin uhanalainen (EN)[3].
Tundrasinisiiven etusiiven pituus on alalajista riippuen 10–15 mm. Suomessa on mitattu siipien kärkiväliksi 19,5–24,5 mm. Naaraat ovat yleensä koiraita kookkaampia. Myös siipien värityksessä ja kirjailuissa esiintyy runsaasti muuntelua levinneisyysalueen eri osissa.[4] Alpeilla ja Pyreneillä esiintyvällä nimialalajilla koiraan siipien yläpuolen pohjaväri on vaalean vihertävänsininen ja naaraalla ruskea. Tummimmat muodot esiintyvät korkeimmalla vuoristossa.[5]
Pohjois-Fennoskandian alalajilla Plebeius glandon aquilo koiraan siipien yläpuolen pohjaväri on hohtavan vaalean sinertävänharmaa ja naaraan ruskeahko. Jokaisen siiven kesiosassa on tumma, vaaleareunainen keskitäplä, joka erottuu selkeämmin etusiivissä. Takasiiven ulkoreunassa on rivi pieniä, himmeitä, tummia täpliä. Siipiripset ovat valkoiset. Takasiiven alapuolen kirjaukset ovat valkoisia ja niissä on hyvin harvoin musta keskus. Postdiskaalialan täplät ovat usein yhtyneet submarginaalialan täpliin muodostaen laajat vaaleat alueet. Takasiiven takanurkassa erottuu kahdesta kolmeen himmeän oranssia täplää.[5][6][7]
Tundrasinisiipi esiintyy sirkumpolaarisesti Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Sitä tavataan laikuttaisesti Etelä-Euroopan vuoristoissa, Pohjois-Fennoskandiassa, Vähässä-Aasiassa, Kaukasuksella, Siperian vuoristoissa ja tundra-alueilla, Kamtsatkan niemimaalla sekä Pohjois-Amerikassa arktisilla alueilla, Grönlannin rannikolla, Kalliovuoria ja lähivuoristoja pitkin etelään New Mexicon ja Arizonan osavaltioihin. Todellisuudessa eri osissa levinneisyysaluetta elää ilmeisesti eri perhoslajeja.[6] Ainakin Skandinavian ja Alppien populaatioiden geneettiset erot ovat huomattavia[8].
Pohjois-Fennoskandiassa esiintyy alalaji P. g. aquilo, jota tavataan Norjan pohjoisosien tuntureilla, Ruotsin pohjoisosien korkeimmilla tuntureilla sekä Suomessa lähinnä Enontekiön Saanatunturilla, jonka etelärinteen luonnonsuojelualueella pääesiintymä sijaitsee. Perhosta tavataan myös kahdella pienellä alueella viereisessä Mallan luonnonpuistossa. Satunnaisesti lajia on tavattu myös muutamilta muilta Enontekiön tuntureilta ja yksi havainto on Utsjoen Karigasniemen Ailigas-tunturilta, mutta vakituista esiintymää siellä ei tiedetä olevan.[9] Lentoaika on esiintymisalueesta riippuen yleensä kesäkuusta elokuuhun yhtenä sukupolvena. Suomessa lentoaika on keskimäärin heinäkuun alkupuolella.[10][11]
Tundrasinisiiven elinympäristöä ovat vuorenrinteet, vuoristoniityt, tunturipaljakat, kivikkoiset tunturirinteet, tunturiniityt puurajan yläpuolella ja tundra. Etelä-Euroopan vuoristoissa laji elää noin 2 000–2 700 metrin korkeudessa. Pohjois-Fennoskandiassa elinpaikkoja ovat puurajan yläpuoliset kalkkipitoiset rinteet, jotka vapautuvat lumesta aikaisin. Lentoaika kestää kullakin paikalla 1–3 viikkoa, eivätkä perhoset ole aktiivisia kuin suorassa auringonpaisteessa. Koiraat partioivat etsien naaraita kaikkein lämpimimmillä paikoilla. Perhoset ovat hyvin arkoja ja lentävät nopeasti lähellä maanpintaa.[6][8]
Alpeilta ja Pohjois-Amerikasta tiedetään naaraiden munineen lehdille, mutta Norjasta toukkia on löydetty sinirikon kukinnoista. Pohjoismaissa laji talvehtii ilmeisesti aina keskenkasvuisena toukkana, aktivoituu heti elinpaikan vapauduttua lumesta ja kasvaa keväällä vielä 4–6 viikon ajan ennen koteloitumistaan. Toukka koteloituu maahan tai kivien halkeamiin ja kotelovaihe kestää 3–5 viikkoa.[6]
Tundrasinisiipi on Suomessa erittäin uhanalainen[3] ja rauhoitettu luonnonsuojeluasetuksessa vuodesta 1989 alkaen[8]. Yksittäisen perhosen korvaushinta on 673 euroa[12]. Ruotsissa laji on silmälläpidettävä[13].
Toukan ravintokasveja ovat nukit (Androsace), alppikellot (Soldanella), mahdollisesti myös uuvana (Diapensia lapponica) ja Dodecatheon-suvun lajit[4] sekä tunturikurjenherne (Astragalus alpinus) ja sinirikko (Saxifraga oppositifolia). Suomessa rikot ravintokasveina sopivat parhaiten lajin esiintymiseen[9].
Tundrasinisiipi (Plebeius glandon) on sinisiipien heimoon kuuluva pienikokoinen päiväperhonen. Laji esiintyy holarktisella alueella ja siitä on kuvattu useita alalajeja. Laji kuuluu Euroopan unionin luontodirektiivin liitteessä II mainittuihin lajeihin. Suomessa se on rauhoitettu ja vuoden 2010 uhanalaisluokituksen mukaan erittäin uhanalainen (EN).
