Ukontattaret eli kosteikkotattaret[1] (Persicaria) on tatarkasvien (Polygonaceae) heimoon kuuluva kasvisuku. Sukuun lasketaan kuuluvaksi ainakin reilut 60 lajia, mutta noin 160 sukuun kuvatun lajin taksonominen asema on toistaiseksi epäselvä[2]. Ukontattaret ovat kuuluneet aiemmin suurempaan tatarsukuun, mutta tuo suku on sittemmin jaettu useammaksi pienemmäksi suvuksi. Ukontattarien ohella omiksi suvuikseen on eroteltu pihatattaret (Polygonum), konnantattaret (Bistorta), röyhytattaret (Aconogonon), kurjentattaret (Koenigia) ja kiertotattaret (Fallopia).
Ukontattaret ovat yleensä yksivuotisia, joskus harvoin monivuotisia ruohovartisia kasveja. Niiden kasvutapa vaihtelee pystystä maanmyötäiseen, ja joskus ne voivat kasvaa myös veden alla. Ukontattarien lehdet ovat herttamaisia sekä joskus mustapilkullisia. Kukat ovat yleensä kaksineuvoisia ja muodostavat tiiviin tai harvan tähkäkukinnon. Kukkien kehä on tavallisesti viisilukuinen, ja terälehdet ovat valkoisia, vihertäviä tai vaaleanpunaisia. Emit ovat yleensä kaksiluottisia, joskus kolmiluottisia. Ukontattarien hedelmä on pähkylä.[3]
Suomessa tavataan useampia ukontattarien sukuun kuuluvia lajeja.
Ukontattaret eli kosteikkotattaret (Persicaria) on tatarkasvien (Polygonaceae) heimoon kuuluva kasvisuku. Sukuun lasketaan kuuluvaksi ainakin reilut 60 lajia, mutta noin 160 sukuun kuvatun lajin taksonominen asema on toistaiseksi epäselvä. Ukontattaret ovat kuuluneet aiemmin suurempaan tatarsukuun, mutta tuo suku on sittemmin jaettu useammaksi pienemmäksi suvuksi. Ukontattarien ohella omiksi suvuikseen on eroteltu pihatattaret (Polygonum), konnantattaret (Bistorta), röyhytattaret (Aconogonon), kurjentattaret (Koenigia) ja kiertotattaret (Fallopia).
Ukontattaret ovat yleensä yksivuotisia, joskus harvoin monivuotisia ruohovartisia kasveja. Niiden kasvutapa vaihtelee pystystä maanmyötäiseen, ja joskus ne voivat kasvaa myös veden alla. Ukontattarien lehdet ovat herttamaisia sekä joskus mustapilkullisia. Kukat ovat yleensä kaksineuvoisia ja muodostavat tiiviin tai harvan tähkäkukinnon. Kukkien kehä on tavallisesti viisilukuinen, ja terälehdet ovat valkoisia, vihertäviä tai vaaleanpunaisia. Emit ovat yleensä kaksiluottisia, joskus kolmiluottisia. Ukontattarien hedelmä on pähkylä.
Suomessa tavataan useampia ukontattarien sukuun kuuluvia lajeja.