Vuorivaahtera (Acer pseudoplatanus) on vaahteroiden (Acer) sukuun kuuluva kesävihanta lehtipuu. Se on Euroopan yleisimpiä vaahteralajeja, joka esiintyy Keski-Euroopassa Ranskasta Ukrainaan ja Etelä-Euroopassa vuoristoissa Pyreneillä, Apenniineilla ja Balkanilla sekä Kaukasuksella.[2]
Vuorivaahteraa kasvatetaan laajalti luonnollisen esiintymisalueen ulkopuolella, missä se on levinnyt monin paikoin viljelykarkulaiseksi. Sitä tavataan esimerkiksi Britteinsaarilla ja Irlannissa, minne sitä on tuotu jo 1600-luvulla sekä Skandinavian eteläosissa, Islannissa ja Färsaarilla. Pohjois-Amerikassa se on levinnyt yleisimmin Uuteen-Englantiin, New Yorkiin ja Yhdysvaltojen luoteisosiin. Eteläisellä pallonpuoliskolla sitä kasvaa esimerkiksi Uudessa-Seelannissa ja Falklandin saarilla.
Vuorivaahtera kasvaa 20–35 m pitkäksi, leveälatvuksiseksi puuksi. Nuorien puiden kuori on harmaa ja sileä, mutta vanhemmiten kuori muuttuu karkeammaksi ja hilseilee paljastaen vaaleanruskean värin. Lehdet ovat 10–25 cm pitkiä ja niissä on 5–15 cm pitkä ruoti. 5–10 mm halkaisijaltaan olevat siemenet ovat pareittain. Siemenissä on 20–40 mm pitkä siipi, joka auttaa tuulilevityksessä. Siemenet kypsyvät syksyllä noin kuusi kuukautta pölytyksestä.
Vuorivaahtera kestää tuulta, saasteita ja suolaa hyvin, minkä vuoksi se on suosittu koristepuu kaupungeissa. Sitä kasvatetaan myös rakennuspuuksi ja puuainesta käytetään huonekaluihin ja parketteihin.
Vuorivaahtera (Acer pseudoplatanus) on vaahteroiden (Acer) sukuun kuuluva kesävihanta lehtipuu. Se on Euroopan yleisimpiä vaahteralajeja, joka esiintyy Keski-Euroopassa Ranskasta Ukrainaan ja Etelä-Euroopassa vuoristoissa Pyreneillä, Apenniineilla ja Balkanilla sekä Kaukasuksella.
Vuorivaahteraa kasvatetaan laajalti luonnollisen esiintymisalueen ulkopuolella, missä se on levinnyt monin paikoin viljelykarkulaiseksi. Sitä tavataan esimerkiksi Britteinsaarilla ja Irlannissa, minne sitä on tuotu jo 1600-luvulla sekä Skandinavian eteläosissa, Islannissa ja Färsaarilla. Pohjois-Amerikassa se on levinnyt yleisimmin Uuteen-Englantiin, New Yorkiin ja Yhdysvaltojen luoteisosiin. Eteläisellä pallonpuoliskolla sitä kasvaa esimerkiksi Uudessa-Seelannissa ja Falklandin saarilla.
