Idänhopeapensas (Elaeagnus angustifolia) on Euraasiasta kotoisin oleva monivuotinen, kesävihanta, piikikäs pensas, joka kuuluu hopeapensaiden sukuun ja hopeapensaskasvien heimoon.[1]
Idänhopeapensas on epäsäännöllisen pallon muotoinen iso pensas tai pieni puu, jolla on monihaarainen runko, riippuvat oksat sekä pyöreä ja avoin latvus. Se on nuorena nopeakasvuinen ja kasvaa enintään 12 metriä korkeaksi. Nuorilla yksilöillä on harmaa, sileä kaarna ja hopeanhohtoiset, hilseilevät, piikikkäät oksat. Kasvin ikääntyessä kasvu hidastuu ja kaarna muuttuu epätasaiseksi ja ryppyiseksi ja oksat kiiltäviksi ja vaaleanruskeiksi.[1][2]
Idänhopeapensaan silmut ovat melko pienet, pyöreät, hopeisenruskeat ja suomujen peittämät. Lehdet ovat varrella kierteisesti, ja niissä on ehyt lehtilapa, joka on 2–8 senttimetriä pitkä, sentin leveä ja soikean tai suikean muotoinen. Lehden pinta on hilseilevät ja väriltään sameanvihreä tai harmaa ja alapuolelta hopeanhohtoinen.[1]
Idänhopeapensas kukkii tuoksuvin, keltaisin kukin touko–kesäkuussa ja kantaa hedelmää elo–lokakuussa. Sen hedelmät ovat reilun sentin mittaisia marjoja, jotka ovat raakana keltaisia ja kypsänä punaisia ja pysyvät pensaassa pitkälle talveen. Ne kelpaavat myös ihmisravinnoksi ja ovat maultaan makeita ja koostumukseltaan kuivia ja jauhoisia. Kukkiensa ja hopeanharmaiden, pajumaisten lehtiensä vuoksi idänhopeapensas sekoitetaan herkästi hopeapäärynään.[1]
Idänhopeapensaan luontaiseen levinneisyysalueeseen kuuluvat Aasian lauhkeat länsiosat (Afganistan, Armenia, Azerbaidžan, Kiina, Georgia, Iran, Kazakstan, Mongolia, Venäjä, Tadžikistan, Turkmenistan ja Uzbekistan), Aasian tietyt trooppiset alueet (Luoteis-Intia ja Koillis-Pakistan) sekä Kaakkois-Eurooppa (Valko-Venäjä ja Moldova). Se vietiin koristekasviksi 1800-luvun lopussa myös Yhdysvaltoihin, missä se on karannut luontoon ja yleistynyt haitalliseksi asti.[1]
Idänhopeapensas viihtyy etenkin jokien ja purojen rannoilla mutta kasvaa myös tulvatasangoilla, soilla sekä pelloilla ja muilla aukeilla alueilla. Se on vaatimaton lämpötilan, valon määrän ja maaperän suhteen ja sietää hyvin suolaa ja kuivuutta. Se pystyy sitomaan typpeä juuriinsa, minkä ansiosta se selviää hyvin karussa ympäristössä ja syrjäyttää usein muuta rantakasvillisuutta. Idänhopeapensaan marjoja syövät linnut ja muut pieneliöt levittävät sen siemeniä tehokkaasti. Siemenet kestävät hyvin eläinten ruoansulatusnesteitä ja säilyvät itämiskykyisinä jopa kolme vuotta.[1]
Idänhopeapensasta on viljelty jo pitkään koriste- ja aitakasvina, sillä sen tiheä lehvästö on kauniin hopeanhohtoinen ja antaa hyvän näkösuojan. Sitä on käytetty myös hunajakasvina ja mehujen valmistuksessa sekä eroosion estämisessä ja ympäristörakentamisessa. Monet linnut ja nisäkkäät syövät sen marjoja ja pesivät sen oksilla.[1]
Idänhopeapensas (Elaeagnus angustifolia) on Euraasiasta kotoisin oleva monivuotinen, kesävihanta, piikikäs pensas, joka kuuluu hopeapensaiden sukuun ja hopeapensaskasvien heimoon.
