dcsimg

Zebrasoma ( Finnish )

provided by wikipedia FI

Zebrasoma on välskärikalojen suku, jonka monet lajit ovat hyvin suosittuja meriakvaarion kaloja. [1] Kaiken kaikkiaan sukuun kuuluu seitsemän lajia.[2]

Koko ja ulkonäkö

Zebrasoma-välskärit ovat vartalonmuodoltaan litteitä kiekkoja, ja kasvavat 15-40 cm pitkiksi. Niiden kuono on ulkoneva ja selkäevä nousee purjeena.[1]

Zebrasoma-välskärien pyrstön tyvessä on veitsimäinen uloke, joka voi leikata ihmisellekin naarmuja joihin tarvitaan tikit.

Käyttäytyminen

Zebrasoma-välskärit nahistelevat jatkuvasti toisten saman suvun välskärien kanssa. Niitä ei yleensä suositella pidettäväksi samassa akvaariossa enempää kuin yhtä kutakin lajia.[3] Jos aikoo hankkia useita yksilöitä, ne pitäisi hankkia kaikki samalla kertaa, koska ne pyrkivät aktiivisesti karkottamaan myöhemmin reviirille tulleen yksilön. Toisaalta ne pitäisi hankkia altaan viimeisinä kaloina, jotta muiden lajien yksilöt ehtivät asettua omille reviireilleen ennen välskärijoukon saapumista.[1]

Vesiolot ja ravinto

Zebrasoma-välskärit ovat luonnossa periaatteessa kasvinsyöjiä; syömänsä levän joukossa ne kuitenkin nielaisevat ilmeisesti myös melkoisen määrän pieniä selkärangattomia. Akvaariossa niille tarjotaan kasvipitoista sekaruokaa. Niiden luontaiseen käytökseen kuuluu näykkiä ja nyppiä jatkuvasti jotakin - jos akvaariossa on tarjolla levää, ne eivät niin herkästi kiusaa muita kaloja tai selkärangattomia.

Lähteet

Aiheesta muualla

license
cc-by-sa-3.0
copyright
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visit source
partner site
wikipedia FI

Zebrasoma: Brief Summary ( Finnish )

provided by wikipedia FI

Zebrasoma on välskärikalojen suku, jonka monet lajit ovat hyvin suosittuja meriakvaarion kaloja. Kaiken kaikkiaan sukuun kuuluu seitsemän lajia.

license
cc-by-sa-3.0
copyright
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visit source
partner site
wikipedia FI