Etelänbastardikilpikonna (Lepidochelys olivacea) on pienehkö merikilpikonna, joka elää maailman lämpimissä merissä ja lisääntyy suurin joukoin tietyillä rannoilla.
Etelänbastardikilpikonnan kuori kasvaa korkeintaan 75 senttiä pitkäksi, mutta se voi painaa 45 kiloa. Selkäkilpi on pyöreähkö ja heikosti kupera ja siinä on matala keskiharjanne. Selkäkilven kyljissä on yleensä 6-8 sarveislevyä, mutta niiden määrä voi vaihdella jopa saman yksilön eri kyljillä. Bastardikilpikonnalla levyjä on enintään 5, mikä on paras tuntomerkki. Kyljen levyjen määrä vaihtelee populaatioittain. Reunalevyjä on 12-14. Selkäkilpi liittyy vatsakilpeen neljän sisäreunuslevyn välityksellä. Sisäreunuslevyissä on takareunan kohdalla useita pieniä huokosmaisia aukkoja. Etelänbastardikilpikonnan melamaisten raajojen kärjissä on kaksi kynttä. Kilpikonnan pää on leveä ja sen otsassa on kaksi paria suomuja. Sarveisnokka on pehmeä ja tasareunainen. Koiraalla häntä on paljon pidempi kuin naaraalla. Naaraalla se jää kilven alle, mutta uroksella häntä työntyy selvästi ulos. Aikuisten kilpikonnien raajat, kaula ja häntä ovat oliivinvihreitä, yläosasta tummempia. Vatsakilpi on vaaleankeltainen, selkäkilpi on tumma.
Etelänbastardikilpikonna elää trooppisissa ja subtrooppisissa merissä Atlantissa, Tyynessä valtameressä ja Intian valtameressä, päiväntasaajan molemmin puolin 40° asti eli suunnilleen Välimeren ja Etelä-Afrikan alueille asti. Etelänbastardikilpikonnat liikkuvat mieluiten matalissa merissä, mutta viihtyvät myös avomerellä. Lisääntymisalueet ovat hajallaan. Tärkeimmät lisääntymisrannat ovat Bhitar Kanika Bengalinlahdella Intiassa ja Ostionalin ranta Costa Rican Tyynenmeren puoleisella alueella. Molemmille munii satojatuhansia naaraita.
Etelänbastardikilpikonnan elintavat tunnetaan huonosti. Laji viihtyy pienissä, noin kymmenen yksilön parvissa. Kilpikonnat vaeltavat joka vuosi lisääntymisrannalleen pitkienkin matkojen päästä. Koiraat eivät palaa maalle koskaan kuoriutumisen jälkeen. Yleensä ne ruokailevat aamutunnit ja iltapäivän ne surffaavat aaltojen mukana lepäillen. Kun lämpötila laskee illalla viileillä alueilla, kilpikonnat pitävät lämpöä yllä vain ruumiin sisäosissa ja antavat itsensä lämmetä auringossa aamulla. Lämpimillä alueilla ne eivät lekottele yleensä auringossa. Etelänbastardikilpikonnat pakenevat yleensä petoja uimalla pois tai sukeltamalla syvälle. Etelänbastardikilpikonnat syövät lähinnä kasveja, mutta ne syövät myös nilviäisiä, rapuja ja merisiilejä.
Etelänbastardikilpikonnien lisääntymiskausi vaihtelee alueittain. Tyynenmeren itäosissa muninta tapahtuu elo-marraskuussa. Sri Lankassa syys-tammikuussa ja Myanmarissa maalis-huhtikuussa. Naaraat nousevat rannalle vain tietyssä kuunkierron vaiheessa ja aina öisin. Kun ne ovat päässeet tarpeeksi kauas vesirajasta, naaraat kaivavat pesäkolon johon ne munivat 30-168 munaa. Pesäkuoppa on noin 50 senttiä syvä. Munat naaras laskee 4-10 sekunnin välein 2-3 munaa kerralla. Muninta kestää noin tunnin, sen jälkeen naaras peittää pesän hiekalla ja palaa mereen. Munat ovat 3,2-4,3 senttimetriä pitkiä. Poikaset kuoriutuvat 50-60 päivän päästä. Usein naaraat munivat 2-3 kertaa vuodessa.
Etelänbastardikilpikonnat ovat uhanalaisia munienkeruun ja pyynnin takia. Munista tehdään juomia ja eliksiirejä, kun taas itse kilpikonnia käytetään ruuaksi ja matkamuistoiksi. Niistä saadaan myös öljyä. Costa Rican Ostionalissa munia saa kerätä valvotusti ensimmäisten 36 tunnin aikana siitä kun ensimmäiset kilpikonnat nousevat rantaan. Keruu tyydyttää koko maan kysynnän ja muilta heikommilta rannoilta laittomasti kerätyt munat eivät mene kaupaksi. Etelänbastardikilpikonnien rantoja on suojeltu ja niitä valvotaan lisääntymisaikoina. Laji kuuluu CITES-sopimus liitteeseen 1 eli sitä ei saa kaupata sopimuksen allekirjoittaneissa maissa.
Etelänbastardikilpikonna (Lepidochelys olivacea) on pienehkö merikilpikonna, joka elää maailman lämpimissä merissä ja lisääntyy suurin joukoin tietyillä rannoilla.
