Kaljuiibis (Geronticus calvus) on eteläisessä Afrikassa elävä uhanalainen haikaralintu. Se kasvaa 70–80 senttimetrin pituiseksi, ja höyhenpeitteen pääväri on sinimusta. Aikuisella yksilöllä on kalju pää ja ryppyinen kaula sekä naama, mistä se on saanut myös tieteellisen nimensä (”vanha, ryppyinen mies”).[2] Kaljuiibistä tavataan eteläisimmissä Afrikassa, ja niitä tavataan noin 1 200–1 850 metrin korkeudessa puuttomilla heinikoilla tai viljelysmailla. Laji on parvilintu, ja kaljuiibikset pesivät ja ruokailevat ryhmissä.
Kaljuiibiksen pituus on 70–80 senttiä.[3] Höyhenys on sinimusta ja kiiltävä,[4] ja siinä on paikoin myös metallinvihreän, pronssin ja violetin sävyjä.[2] Siipien etuosissa olkapäillä on myös kuparinväriä. Jalat ja nokka ovat punaiset.[4] Silmät ovat oranssinpunaiset.[2] Aikuisella on kalju, punainen päälaki[3] ja valkoinen,[4] ryppyinen naama.[2] Nokka on pitkä ja alaspäin kaartuva. Siivet ovat pitkät ja lyövät liitämisen välillä nopeasti.[4] Kaulassa on nukkamaisista höyhenistä muodostuva röyhelökaulus, jossa on metallinen sinivihreä värisävy. Nuorilla linnuilla ei ole kuparinvärisiä läiskiä siivissään, ja ne ovat yleisväritykseltään harmaita[2] tai mustia kalju pää mukaan lukien.[4]
Kaljuiibis muistuttaa samalla alueella tavattavaa pronssi-iibistä, mutta pronssi-iibis on pienempi ja sen pää on kastanjanruskea.[4]
Kaljuiibistä tavataan Etelä-Afrikan koillisosissa, Swazimaan länsiosissa ja Lesothossa. Sen levinneisyys ulottuu Limpopon provinssista Swazimaahan ja Mpumalangaan, ja sieltä itään Free Staten itäosiin, Lesothoon ja KwaZulu-Nataliin.[5] Laji oli aiemmin yleinen Itä-Kapin provinssissa ja on merkkejä siitä, että se olisi leviämässä alueelle Lesothosta käsin uudelleen. Kaljuiibiksen levinneisyys kattaa noin 207 000 neliökilometriä.[4]
Kaljuiibiskannan kooksi arvioidaan noin 8 000–10 000 lintua, joista 4 000 on aikuisia. Pareja arvioidaan olevan 2 000. Etelä-Afrikassa on yli 1 500 paria yli sadassa yhdyskunnassa. Yli 25 prosenttia niistä pesii kuitenkin vain viidessä yhdyskunnassa. Swazimaassa on kolme pesintäyhdyskuntaa, joissa kussakin pesii vähintään kymmenen paria, ja 110 linnun kokonaiskanta. Lesothossa tunnetaan useita yhdyskuntia, joissa pesii todennäköisesti muutama sata paria.[4] Laji on luokiteltu vaarantuneeksi, sillä koska sen lajimäärä on suhteellisen pieni ja vähenemässä elinympäristöjen tuhoutumisen vuoksi.[1]
Kaljuiibis elää lyhytkasvuisilla, tavallisesti 1 200–1 850 metrin korkeudessa kasvavilla happamilla, alpiinisilla ja puuttomilla heinikoilla tai viljelysmailla. Ruohikko on pitkää ja tiheää. Kaljuiibiksen suosimilla alueilla sataa noin 700 millimetriä vuodessa.[4][2] Se ei viihdy pitkässä heinikossa. Sille on kuitenkin samantekevää, onko kasvillisuuden mataluuden syynä kulo, kyntö tai laiduntaminen. Kaljuiibis pesii rauhallisilla kalliojyrkänteillä,[3] yleensä syvissä jokirotkoissa tai vesiputousten äärellä.[2] Kalliot toimivat myös lepopaikkoina.[6] Vaikka kaljuiibikset ruokailevatkin mieluiten vuoristoniityillä, ne tulevat joskus kylien liepeillekin.[3]
Kaljuiibikset ovat ympäri vuoden parvilintuja. Vaikka ne ruokailevatkin kuivalla maalla, ne oleskelevat usein jokivarsilla ja ottavat kylpyjä lammikoissa. Kylvyn jälkeen, joskus kuiviltaankin, kaljuiibikset ottavat aurinkoa taivutellen itseään erikoisiin asentoihin. Ne levittelevät siipiään, taivuttelevat päätään ja kaulaansa sekä levittäytyvät mahdollisimman tehokkaasti auringon suuntaan.[3] Kaljuiibiksen lento on ankkamaista.[4] Lennossa kaljuiibis lyö nopeasti siipiään ja lentää siten niin kauan kuin ilmavirrat sitä kannattelevat. Suotuisissa oloissa se voi kaarrella nosteessa ylöspäin hyvinkin pitkään ilman ainuttakaan siiveniskua. Kaljuiibikset kokoontuvat noin puoli tuntia ennen auringonlaskua yöpymispaikoilleen kallionlaelle tai suuriin puihin. Niiden seurassa yöpyy toisinaan pyhäiibiksiä, lehmähaikaroita ja merimetsoja.[3]
Kaljuiibikset etsivät ruokaa usein 5–15 linnun ryhmissä.[5] Ne etsivät maasta erilaisia selkärangattomia, kuten toukkia, heinäsirkkoja, kovakuoriaisia, matoja ja etanoita sekä sammakoita ja pieniä kuolleita nisäkkäitä ja lintuja.[2]
Kaljuiibikset pesivät kallioilla.[3] Ne pesivät jopa yli 40 parin yhdyskunnissa[2], mutta kaksikin paria voi muodostaa yhdyskunnan. Pesäpaikat yhdyskunnan sisällä ovat käytössä vuodesta toiseen. Mahdollisesti pari pari pesii samassa kohtaa koko elämänsä.[3] Naaras rakentaa pesän koiraan keräämistä oksista ja pehmeistä kasvinosista.[2] Kaljuiibis munii 1–3 munaa, ja molemmat vanhemmat hautovat munia. Noin kuukauden kuluttua poikaset syntyvät.[5] Kummatkin vanhemmat osallistuvat myös poikasten syöttämiseen.[2] Poikasia ruokkivien vanhemmat tekevät ravinnonhakumatkoja jopa 30 kilometrin säteeltä yhdyskunnasta.[3] Poikanen on noin kahden kuukauden ajan riippuvainen vanhempien tarjoamasta ruoasta, vaikka osaakin lentää noin 55 päivän jälkeen.[2]
Kaljuiibis (Geronticus calvus) on eteläisessä Afrikassa elävä uhanalainen haikaralintu. Se kasvaa 70–80 senttimetrin pituiseksi, ja höyhenpeitteen pääväri on sinimusta. Aikuisella yksilöllä on kalju pää ja ryppyinen kaula sekä naama, mistä se on saanut myös tieteellisen nimensä (”vanha, ryppyinen mies”). Kaljuiibistä tavataan eteläisimmissä Afrikassa, ja niitä tavataan noin 1 200–1 850 metrin korkeudessa puuttomilla heinikoilla tai viljelysmailla. Laji on parvilintu, ja kaljuiibikset pesivät ja ruokailevat ryhmissä.
