Ruostevarpuspöllö (Glaucidium brasilianum) on pieni pöllöjen heimoon kuuluva lintulaji. Sitä tavataan Amerikan mantereella seuraavissa maissa: Argentiina, Belize, Brasilia, Costa Rica, Ecuador, El Salvador, Guatemala, Guyana, Honduras, Kolumbia, Meksiko, Nicaragua, Panama, Paraguay, Peru, Ranskan Guayana, Suriname, Trinidad ja Tobago, Uruguay ja Yhdysvallat.[1] Esimerkiksi Trinidadissa on tästä pöllöstä kotoperäisiä alalajeja. Tuoreet geneettiset tutkimukset ovat osoittaneet huomattavia eroja eri alueiden ruostevarpuspöllöissä, ja esimerkiksi pohjoista ridgwayi-ryhmää pidetään toisinaan eri lajina Glaucidium ridgwayi. Lajin eteläisellä levinneisyysalueella se on jokseenkin yleinen puoliavoimissa metsäisissä elinpiireissä.
Lajin elinpiiriä ovat subtrooppiset ja trooppiset kuivat ja kosteat alavat metsät, kuivat pensastot ja pensastot korkeilla vuoristoalueilla.[1]
Ruostevarpuspöllö on kolopesijä, joka munii puun tai pylväskaktuksen koloon 3–5 valkoista munaa. Se hautoo 28 päivää, ja poikaset ovat lentokykyisiä 27–30 päivän kuluttua.
Ruostevarpuspöllö on pieni, yleensä noin 15 cm:n kokoinen tukeva lintu, jolla on suhteettoman suuret kynnet. Päässä on pitkänomaisia valkoisia tai vaaleanruskeita täpliä tai juovia, siipien peitinsulissa on valkoisia täpliä, ja linnun alapuoli on voimakkaan raitainen. Naaman yläpuolella sillä on selvät kulmakarvat. Niskassa on kaksi silmätäplää. Muuten sen yleisväri vaihtelee hyvin paljon, harmaanruskeasta, jolla on mustavalkoinen pyrstö, voimakkaan ruosteenpunaiseen, jossa on yksivärinen ruosteenruskea pyrstö.
Sukupuolet ovat samanlaisia, mutta naaras on vähän suurempi ja usein punertavampi. Lintu lentää matalalla lähellä maata ja tekee pitkiä syöksyjä.
Tämä laji on hämärälintu, mutta saalistaa usein päivälläkin. Sen voi havaita helposti sitä kiusaavista pikkulinnuista, kun se istuu puussa. (Yhtä pöllöä on nähty kiusaamassa 40 lintua 11 lajista). Se saalistaa erilaisia lintuja, sisiliskoja, pieniä nisäkkäitä ja hyönteisiä.
Sen ääni on viheltävä huu-huu-huu-huu, yleensä E-mollissa. Sitä on helppo matkia, ja lintujentarkkailijat käyttävät sitä houkutellakseen pikkulintuja, jotka kiusaavat varpuspöllöjä.
Pohjoisin alalaji cactorum, on Yhdysvaltojen vaarantuneita lajeja koskevassa laissa ESA määritelty vaarantuneeksi lajiksi. Tällä tarkoitetaan sen määrää Yhdysvaltojen Keski-Arizonan eteläosassa, missä se ulottuu rajan yli Meksikossa Sonorassa. Se poistettiin listasta 2006.
Syy siihen on elinalueiden vähentyminen ja Cenchrus ciliaris -heinä, joka syttyy helposti palamaan, ja palo leviää kaktuksiin jolloin pöllön tärkeimmät elinpiirit tuhoutuvat.
Sillä on kaksitoista alalajia:[2]
Ruostevarpuspöllö (Glaucidium brasilianum) on pieni pöllöjen heimoon kuuluva lintulaji. Sitä tavataan Amerikan mantereella seuraavissa maissa: Argentiina, Belize, Brasilia, Costa Rica, Ecuador, El Salvador, Guatemala, Guyana, Honduras, Kolumbia, Meksiko, Nicaragua, Panama, Paraguay, Peru, Ranskan Guayana, Suriname, Trinidad ja Tobago, Uruguay ja Yhdysvallat. Esimerkiksi Trinidadissa on tästä pöllöstä kotoperäisiä alalajeja. Tuoreet geneettiset tutkimukset ovat osoittaneet huomattavia eroja eri alueiden ruostevarpuspöllöissä, ja esimerkiksi pohjoista ridgwayi-ryhmää pidetään toisinaan eri lajina Glaucidium ridgwayi. Lajin eteläisellä levinneisyysalueella se on jokseenkin yleinen puoliavoimissa metsäisissä elinpiireissä.
Lajin elinpiiriä ovat subtrooppiset ja trooppiset kuivat ja kosteat alavat metsät, kuivat pensastot ja pensastot korkeilla vuoristoalueilla.
