Fylokladus (Phyllocladus)[1] je malý rod jehličnatých stromů, zařazovaných v současnosti do čeledi nohoplodovitých (Podocarpaceae).[2] Vyskytuje se především v deštných lesích na jižní polokouli, na Novém Zélandu, v Tasmánii a Malajsii, Phyllocladus hypophyllus zasahuje na Filipínách také na polokouli severní. Třetihorní areál rodu dle fosilií zahrnoval též Malajsii, Austrálii a západní část Antarktidy.
Jsou to vesměs středně velké jednodomé stromy o výšce 10–30 metrů, výjimečně též keře. Větve jsou umístěny v nepravidelných pseudopřeslenech a jsou první dva až tři roky zelené, později hnědnou, jak tloustne jejich kůra. Listy jsou řídké, velmi drobné (pouhé 2-3 mm), šupinovitého tvaru; pouze krátký čas jsou zelené a schopné fotosyntézy, posléze hnědnou. Většina fotosyntézy se tak odehrává na metamorfovaných, listům podobných větévkách – fylokladiích, která vyrůstají v úžlabí šupinovitých listů a podle druhu mohou nabývat různého tvaru, mohou být jednoduchá i složená. Jednoduchá fylokladia jsou kosočtverečného tvaru, 2–5 cm dlouhá; složená fylokladia mohou měřit až 20 cm a jsou rozdělena na 5 až 15 menších fylokladií podobných listům.
Semenné šištice připomínají bobule s masitým, dužnatým míškem. Semena jsou rozšiřována ptáky, kteří požírají míšky a semena vylučují trusem.
Phyllocladus se natolik morfologicky odlišuje od jiných zástupců čeledi, že byl v minulosti mnoha botaniky řazen do samostatné čeledi Phyllocladaceae.[3] Výsledky molekulárních studií nicméně zařadily tento rod do nohoplodovitých jako jejich bazální klad a sesterský taxon rodu Lepidothamnus.[4][5][6][7]
Pět stávajících recentních druhů rodu je geneticky blízce příbuzných a vyvinuly se pravděpodobně teprve před 5-7 miliony let; oddělení rodu od ostatních nohoplodovitých je odhadováno na dobu před 190 miliony let, tedy do období jury.[8]
Fylokladia
Samičí šištice
Zralé semenné šištice s míšky
Samčí šištice
Porost
Mladý jedinec
Semenáček s juvenilními listy
V tomto článku byl použit překlad textu z článku Phyllocladus na anglické Wikipedii.
_cones_(8711563882).jpg)
{{DOI}} označená jako k „pouze dočasnému použití“. 
Obrázky, zvuky či videa k tématu Phyllocladus ve Wikimedia Commons
Fylokladus (Phyllocladus) je malý rod jehličnatých stromů, zařazovaných v současnosti do čeledi nohoplodovitých (Podocarpaceae). Vyskytuje se především v deštných lesích na jižní polokouli, na Novém Zélandu, v Tasmánii a Malajsii, Phyllocladus hypophyllus zasahuje na Filipínách také na polokouli severní. Třetihorní areál rodu dle fosilií zahrnoval též Malajsii, Austrálii a západní část Antarktidy.
Phyllocladus ist eine Pflanzengattung in der Familie der Steineibengewächse (Podocarpaceae) innerhalb der Nadelholzgewächse (Coniferales). Sie werden auch Blatteiben genannt. Die etwa fünf Arten kommen in Neuseeland, Tasmanien, Papua-Neuguinea, Borneo und auf Sulawesi, den Molukken und den Philippinen vor.
Phyllocladus-Arten handelt sich um Bäume, mit Wuchshöhen von bis zu 30 Metern. Die glatte Borke ist dunkelbraun bis schwarz, sie löst sich in großen dünnen Stücken ab. Phyllocladus-Arten weichen zu anderen Gattungen der Podocarpaceae hauptsächlich in den Photosyntheseorganen ab, sie haben Phyllokladien, das sind flache grüne Zweige, die wie Blätter aussehen und die Photosynthese übernehmen, denn die eigentlichen Blätter sind zu kleinen Schuppen reduziert.
Phyllocladus-Arten sind oft einhäusig getrenntgeschlechtig (monözisch), aber auch (diözische) Populationen gibt es. Im Gegensatz zu vielen Podocarpaceae sitzen die dunkelbraunen bis schwarzen Samen zu zwei bis 20 (meist zwei bis drei) in Zapfen.
Die Phyllocladus-Arten gedeihen hauptsächlich in tropischen, feuchten[1] und gemäßigten Hochlandregenwäldern oder Nebelwäldern.
Dazu zählen unter anderem
Die Gattung Phyllocladus wurde 1825 durch Louis Claude Marie Richard in Charles François Brisseau de Mirbel: Mémoires du Muséum d'Histoire Naturelle, Band 13, Seite 48 aufgestellt. Typusart ist Phyllocladus billardierei Rich. ex Mirb.[4]; sie ist ein Synonym von Phyllocladus aspleniifolius (Labill.) Hook. f.[5] Synonyme für Phyllocladus Rich. ex Mirb. nom. cons. sind: Brownetera Rich. ex Tratt., Podocarpus Labill. non L'Hér. ex Pers., Thalamia Spreng.[4]
Die Gattung Phyllocladus wurde früher in eine eigene Familie Phyllocladaceae gestellt. Die Familie Phyllocladaceae wurde 1907 durch Charles Edwin Bessey aufgestellt. David John de Laubenfels hat die Gattung Phyllocladus 1989 in die Familie Podocarpaceae eingeordnet.
Die Phyllocladus-Arten haben ihre Areale in Neuseeland, Tasmanien, Papua-Neuguinea, Borneo und auf Sulawesi, den Molukken und den Philippinen.
In der Gattung der Phyllocladus gibt es etwa fünf Arten:[5]
Phyllocladus ist eine Pflanzengattung in der Familie der Steineibengewächse (Podocarpaceae) innerhalb der Nadelholzgewächse (Coniferales). Sie werden auch Blatteiben genannt. Die etwa fünf Arten kommen in Neuseeland, Tasmanien, Papua-Neuguinea, Borneo und auf Sulawesi, den Molukken und den Philippinen vor.
Филлокладус ( латин Phyllocladus ) — подокарп котырса (formerly филлокладус котыриса ) лыса пу увтыр. Сійӧ быдмӧ Азияын, Выль Зеландын да Тасманияын.
Филлокладус ( лат. Phyllocladus ) — Podocarpaceae семьяысь Азилэн, Выль Зеландилэн но Тасманилэн лысо писпу. Дуннеын тодмо ог 5 пӧртэм.
Филлокладус ( лат. Phyllocladus ) — подокарп котырись (formerly филлокладус котырись) лыса пу увтыр. Филлокладус увтырӧ пырöны 5 вид. Филлокладус пантасьӧ Азияын, Виль Зеландын да Тасманияын.
Филлокладус ( лат. Phyllocladus ) — подокарп котырись (formerly филлокладус котырись) лыса пу увтыр. Филлокладус увтырӧ пырöны 5 вид. Филлокладус пантасьӧ Азияын, Виль Зеландын да Тасманияын.
Филлокладус ( латин Phyllocladus ) — подокарп котырса (formerly филлокладус котыриса ) лыса пу увтыр. Сійӧ быдмӧ Азияын, Выль Зеландын да Тасманияын.
Филлокладус ( лат. Phyllocladus ) — Podocarpaceae семьяысь Азилэн, Выль Зеландилэн но Тасманилэн лысо писпу. Дуннеын тодмо ог 5 пӧртэм.
Phyllocladus, the celery pines, is a small genus of conifers, now usually placed in the family Podocarpaceae.[1] Species occur mainly in New Zealand, Tasmania, and Malesia in the Southern Hemisphere, though P. hypophyllus ranges into the Philippines, a short way north of the equator.
They are small to medium-sized trees, reaching 10–30 m tall, or sometimes small shrubs. The main structural shoots are green for 2–3 years, then turn brown as the bark thickens. The leaves are sparse, tiny, scale-like, 2–3 mm long, and only green (photosynthetic) for a short time, soon turning brown. Most photosynthesis is performed by highly modified, leaf-like short shoots called phylloclades; these develop in the axils of the scale leaves, and are simple or compound (depending on species). Simple phylloclades are rhombic, 2–5 cm long, and compound phylloclades are up to 20 cm long and subdivided into five to 15 leaflet-like phylloclades 1–3 cm long. The seed cones are berry-like, similar to those of several other Podocarpaceae genera, notably Halocarpus and Prumnopitys, with a fleshy white aril; the seeds are dispersed by birds, which digest the soft, fleshy aril as they pass the hard seeds in their droppings.
Phylloclades of P. trichomanoides
A seedling of P. aspleniifolius with needle-like juvenile leaves
Pollen cones of P. alpinus
_cones_(8711563882).jpg)
Seed cones of P. aspleniifolius
Phyllocladus is sufficiently morphologically distinct from the other Podocarpaceae genera that some botanists have treated them separately in their own family, Phyllocladaceae.[2] However, while at least one molecular phylogenetic analysis found Phyllocladus to be sister to Podocarpus sensu stricto [3] and another was equivocal on its position relative to Podocarpaceae s.s.,[4] two more recent molecular phylogenetic analyses have placed Phyllocladus within Podocarpaceae as a sister taxon to Lepidothamnus.[5][6] Morphological analysis supports this placement, and therefore it has been suggested that the distinctive phylloclades in the genus are a synapomorphy.[6]
The five species are genetically distinct, and probably arose between 5 and 7 million years ago.[4]
_-_UC_Santa_Cruz_Arboretum_-_DSC07551.JPG)
{{cite journal}}: Cite journal requires |journal= (help) Phyllocladus, the celery pines, is a small genus of conifers, now usually placed in the family Podocarpaceae. Species occur mainly in New Zealand, Tasmania, and Malesia in the Southern Hemisphere, though P. hypophyllus ranges into the Philippines, a short way north of the equator.
Phyllocladus es un pequeño género de coníferas de la familia Podocarpaceae.
Son árboles de pequeño y mediano tamaño , llegando a alcanzar los 10-30 m de altura. Los brotes verdes estructurales básicos son de 2-3 años, entonces se volverá oscura, como la espesa corteza. Las hojas son escasas, pequeñas, escamosas, de 2-3 mm de largo, y sólo verde (fotosíntesis) por un corto periodo de tiempo, pronto se oxidan. Más fotosíntesis es realizada por los muy modificados, brotes de hoja corta, llamado phylloclades, , los cuales se desarrollan en las axilas de las hojas, y son simples o compuestas (según la especie). Los phylloclades simples son romboidales, de 2-5 cm de largo, y los phylloclades compuestos son de hasta 20 cm de largo y se subdividen en 5-15 'phylloclades como alas' de -1-3 cm de largo. La semilla en conos son bayas, similares a los de otros varios géneros Podocarpaceae, en particular Halocarpus y Prumnopitys, con un arilo con carnosidad blanca; las semillas son dispersadas por las aves, Que digieren el arilo carnoso suave a medida que pasan las duras semillas en sus excrementos.
Este género se encuentra principalmente en el hemisferio sur, donde se distribuye por Nueva Zelanda, Tasmania y Malasia, y una especie al norte del ecuador en Filipinas.
Phyllocladus es morfológicamente muy distinto de los otros géneros de esta familia, y algunos botánicos lo tratan en una familia propia, la Phyllocladaceae. Sin embargo, el análisis genético muestra que s encuentran en Podocarpaceae; su salida de esta familia dejaría al resto de Podocarpaceae como taxón parafilético. La moderna clasificación científica prefiere que los taxones sean monofiléticos, por lo que Phyllocladus se trata en el Podocarpaceae.
Phyllocladus es un pequeño género de coníferas de la familia Podocarpaceae.
Lapakkapuut (Phyllocladus) on havupuusuku.[3] Se kuuluu käytetystä luokittelusta riippuen joko podokarpuskasveihin (Podocarpaceae) tai omaan yksisukuiseen heimoonsa Phyllocladaceae. Lapakkapuihin kuuluu neljä tai viisi lajia, joita esiintyy luonnonvaraisena Kaakkois-Aasiassa ja Australaasiassa Indonesiasta ja Filippiineiltä Australian Tasmaniaan ja Uuteen-Seelantiin. Lapakkapuut ovat ainavihantia puita tai pensaita. Suvun lajeilla varsinaiset lehdet ovat hyvin pieniä ja pitkälti surkastuneita, ja pienet, litteät versot toimivat kasvien pääasiallisina yhteyttävinä eliminä lehtien sijaan. Näitä litteitä, yhteyttäviä versoja kutsutaan laakavarsiksi eli kladodioiksi tai fyllokladioiksi. Suku onkin saanut nimensä epätavallisista laakavarsistaan.[2][4]
Suvun tieteellinen nimi Phyllocladus viittaa fyllokladioihin eli laakavarsiin. Laakavarsi on kasvitieteellisessä latinassa phyllocladium, ja se on johdettu muinaiskreikan kielen sanoista phyllon (φύλλον), joka tarkoittaa lehteä, ja klados (κλάδος), joka tarkoittaa vartta tai versoa.[2]
Lapakkapuut ovat puuvartisia kasveja. Ne ovat useimmiten puumaisia, mutta voivat joskus jäädä myös pensasmaisiksi. Oksitus on tavallisesti tiheää. Oksat voivat olla sivusuuntaisesti siirottavia tai kohenevia. Rungon kuori on sileä ja hilseilee vanhemmiten suurina, pitkinä liuskoina. Kuori ja versot ovat pihkaisia.[2][4]
Lapakkapuut ovat ainavihantia. Niiden varsinaiset lehdet ovat yleensä hyvin pieniä, suomumaisia ja surkastuneita. Surkastuneiden lehtien sijaan lapakkapuiden pääasiallisina yhteyttävinä eliminä toimivat pienet lehtivihreälliset versot, jotka muodostavat litteitä laakavarsia. Myös kladodioiksi ja fyllokladioiksi kutsutut litteät laakavarret ovat havupuiden keskuudessa ainutlaatuisia, ja niiden perusteella lapakkapuut on helppo erottaa kaikista muista havupuista. Laakavarret voivat olla muodoltaan soikeita tai kolmiomaisia, ja niiden rakenne vaihtelee ehyestä moniliuskaiseen. Nuorilla taimilla on lisäksi surkastuneita myöhäislehtiä suurempia tasasoukkia tai suikeita varhaislehtiä.[2][4]
Lapakkapuut ovat yleensä yksikotisia, mikä tarkoittaa hede- ja emikukintojen kasvavan samassa kasviyksilössä. Lapakkapuilla on kuitenkin yleistä, että osaan kasveista muodostuu vain joko hede- tai emikukintoja. Hedekukinnot eli hedekävyt ovat lieriömäisiä ja kasvavat ryppäissä laakavarren hangassa. Emikukinnot eli kävyt voivat kasvaa yksittäin tai ryppäissä laakavarren tyvellä tai kärjessä. Käpy koostuu kolmesta tai useammasta käpysuomusta ja näitä suojaavista peitinsuomuista. Suomut ovat asettuneet rangan ympärille kierteisesti. Vain osa käpysuomuista tuottaa siemenaiheen. Kuten useimmilla podokarpuskasveilla, kävyn suomut turpoavat kävyn kypsyessä muodostaen kävylle mehevän, hedelmämäisen pohjuksen, joka ympäröi siemenen tyveä.[2][4] Lapakkapuilla siemeniä kuitenkin ympäröi kärjestään avoin siemenkuoresta kehittynyt siemenvaippa eli arillus, toisin kuin podokarpuskasveilla yleensä, joilla siementä ympäröi emisuomusta kehittynyt vaippa eli epimatium.[2][5]
Lajin P. trichomanoides lehtimäisiä laakavarsia eli fyllokladioita.
Kapean tasasoukkia varhaislehtiä lajin P. aspleniifolius taimella.
Lajin P. trichomanoides hedekävyt kasvavat pienissä ryppäissä.
Lajin P. aspleniifolius mehevissä kävyissä on punainen pohjus ja valkoinen siemenvaippa.
Lapakkapuita esiintyy Kaakkois-Aasiassa ja Australaasiassa osissa Indonesiaa, Malesiassa, Filippiineillä, Papuassa-Uudessa-Guineassa, Australian Tasmaniassa sekä Uudessa-Seelannissa. Suurin lajirunsaus on Uudessa-Seelannissa, jossa esiintyy kaksi tai kolme eri lajia.[2][4]
Lapakkapuut kasvavat yleensä kosteissa sademetsissä. Laji Phyllocladus hypophyllus on trooppinen ja kasvaa Kaakkois-Aasian ja Australaasian trooppisissa sademetsissä, kun taas suvun muut lajit kasvavat Tasmanian ja Uuden-Seelannin lauhkeissa sademetsissä. Osa lajeista on suurehkoja latvuskerroksen puita, kun taas tasmanianlapakkapuu voi kasvaa pensasmaisena lähes puurajalla vuoristossa.[4]
Lapakkapuut kuuluvat havupuihin. Niiden lähimmät sukulaiset ovat sekä morfologian että molekyylibiologisen genetiikan tutkimuksen perusteella podokarpuskasvien heimo, mutta tarkka sukulaisuussuhde on ollut pitkään kiistanalainen. Suvun alkuperäisessä kuvauksessa se luokiteltiin podokarpuskasveihin. Kasvitieteilijä Robert Pilger ehdotti vuonna 1903 sen kuuluvan omaan alaheimoonsa Phyllocladoideae podokarpuskasvien alla. Charles Bessey luokitteli suvun ensimmäisen kerran omaan lapakkapuukasvien heimoonsa vuonna 1907. Modernin genetiikan tutkimuksen perusteella lapakkapuukasvit ovat läheistä sukua podokarpuskasveille, mutta ovat eriytyneet yhteisestä kehityslinjasta varhaisimmin ja siten muodostavat basaalisen sisarryhmän kaikille muille podokarpuskasveille.[1] Eräät tieteilijät, kuten havupuihin erikoistunut kasvitieteilijä Aljos Farjon vuoden 2010 teoksessaan A Handbook of the World's Conifers, luokittelevat tämän perusteella lapakkapuut yksisukuiseksi heimoksi, kun taas toiset, kuten kansainvälinen kasvien luokitusta kehittävä ryhmä Angiosperm Phylogeny Group, luokittelevat lapakkapuut podokarpuskasveiksi.[1][6]
Lajeja tunnetaan neljä tai viisi. Aljos Farjon määrittelee lajille Phyllocladus trichomanoides kaksi muunnosta, joista muunnosta Phyllocladus trichomanoides var. alpinus toiset tieteilijät pitävät omana lajinaan Phyllocladus alpinus.[2][4]
Lapakkapuiden puuta käytetään jonkin verran puurakentamisessa ja huonekalujen valmistuksessa. Joitakin lapakkapuita käytetään myös koristekasveina.[7][8][9]
Lapakkapuut (Phyllocladus) on havupuusuku. Se kuuluu käytetystä luokittelusta riippuen joko podokarpuskasveihin (Podocarpaceae) tai omaan yksisukuiseen heimoonsa Phyllocladaceae. Lapakkapuihin kuuluu neljä tai viisi lajia, joita esiintyy luonnonvaraisena Kaakkois-Aasiassa ja Australaasiassa Indonesiasta ja Filippiineiltä Australian Tasmaniaan ja Uuteen-Seelantiin. Lapakkapuut ovat ainavihantia puita tai pensaita. Suvun lajeilla varsinaiset lehdet ovat hyvin pieniä ja pitkälti surkastuneita, ja pienet, litteät versot toimivat kasvien pääasiallisina yhteyttävinä eliminä lehtien sijaan. Näitä litteitä, yhteyttäviä versoja kutsutaan laakavarsiksi eli kladodioiksi tai fyllokladioiksi. Suku onkin saanut nimensä epätavallisista laakavarsistaan.
Phyllocladus, appelé communément pin céleri[1], est un genre botanique appartenant à la famille des Podocarpaceae.
Les espèces de Phyllocladus sont généralement des arbres à feuilles persistantes, qui peuvent atteindre une hauteur de 30 m. L'écorce lisse est brun foncé ou noire, et elle se déchire en grandes lanières minces. Les espèces de ce genre diffèrent des autres genres de Podocarpaceae principalement en ce qui a trait aux organes photosynthétiques, au rôle majeur joué par les phylloclades, qui sont des branches vertes plates qui ressemblent à des feuilles et qui assurent la photosynthèse, parce que les feuilles réelles sont réduites à de petites écailles brûnissant peu après leur apparition.
Deux analyses phylogénétiques plus récentes ont placé Phyllocladus (ainsi que Lepidothamnus) dans la famille des Podocarpaceae avec le statut de groupe frère [2].
Les pousses structurales principales sont vertes pendant deux à trois ans, puis brunissent à mesure que l'écorce s'épaissit. Les feuilles sont clairsemées, minuscules, en forme d'écaille, de 2 à 3 mm de long et vertes pendant seulement une courte période, brunissant rapidement. La photosynthèse est ensuite assurée par les cladodes et les phylloclades, qui forment la plus importante masse de chlorophylle de la plante. Les phylloclades simples sont rhombiques, mesurent de 2 à 5 cm de long et les phylloclades composites mesurent jusqu'à 20 cm de long et sont subdivisés en cinq à quinze phylloclades de 1 à 3 cm de long.
Les espèces de Phyllocladus sont souvent monoïques, mais il existe aussi des populations dioïques. Contrairement à beaucoup de Podocarpaceae, il y a de deux à vingt graines (généralement entre deux et trois) de couleur brun foncé à noire sur chaque écaille du strobile.
Les cônes femelles de graines ressemblent à des drupes, semblables à celles de plusieurs autres genres de Podocarpaceae, notamment les Halocarpus et les Prumnopitys, avec un arille blanc charnu ; les graines sont dispersées par les fientes des oiseaux qui digèrent l'arille mou.
Les espèces de Phyllocladus se trouvent en Nouvelle-Zélande, en Tasmanie, en Papouasie-Nouvelle-Guinée, à Bornéo et aux Philippines. Ils poussent principalement dans les forêts tropicales et tempérées de 310 à 4 000 m d'altitude[3].
Les cinq espèces sont génétiquement distinctes et sont probablement apparues depuis 5 à 7 millions d'années[4].
Phyllocladus, appelé communément pin céleri, est un genre botanique appartenant à la famille des Podocarpaceae.
Voor het geslacht van kevers uit de familie vuurkevers (Pyrochroidae), zie Phyllocladus (geslacht) Phyllocladus is de botanische naam van een geslacht van coniferen. Het geslacht wordt ingedeeld hetzij in de eigen familie Phyllocladaceae hetzij in de familie Podocarpaceae. Zij zijn morfologisch aanmerkelijk verschillend van de andere geslachten in die familie Podocarpaceae, maar modern onderzoek toont aan dat zij toch binnen die familie vallen.
Het geslacht komt voornamelijk voor op het zuidelijk halfrond, met name in Nieuw-Zeeland, Tasmanië en Maleisië.
De bomen kunnen 10-30 m hoog worden. De bladeren zijn dun, uiterst klein, schaalachtig, lang en maar een korte tijd groen. Ze worden al snel bruin. De meeste fotosynthese vindt plaats via de phyllocladen; deze ontwikkelen zich in de oksels van de schaalbladeren, en zijn enkelvoudig of samengesteld (afhankelijk van de soort). De zaadkegels zijn besachtig, gelijkaardig aan die van verscheidene andere Podocarpaceae-geslachten, in het bijzonder Halocarpus en Prumnopitys. De zaden worden verspreid door vogels.
Het geslacht Phyllocladus bestaat uit de volgende soorten:
Phyllocladus is de botanische naam van een geslacht van coniferen. Het geslacht wordt ingedeeld hetzij in de eigen familie Phyllocladaceae hetzij in de familie Podocarpaceae. Zij zijn morfologisch aanmerkelijk verschillend van de andere geslachten in die familie Podocarpaceae, maar modern onderzoek toont aan dat zij toch binnen die familie vallen.
Het geslacht komt voornamelijk voor op het zuidelijk halfrond, met name in Nieuw-Zeeland, Tasmanië en Maleisië.
De bomen kunnen 10-30 m hoog worden. De bladeren zijn dun, uiterst klein, schaalachtig, lang en maar een korte tijd groen. Ze worden al snel bruin. De meeste fotosynthese vindt plaats via de phyllocladen; deze ontwikkelen zich in de oksels van de schaalbladeren, en zijn enkelvoudig of samengesteld (afhankelijk van de soort). De zaadkegels zijn besachtig, gelijkaardig aan die van verscheidene andere Podocarpaceae-geslachten, in het bijzonder Halocarpus en Prumnopitys. De zaden worden verspreid door vogels.
Phyllocladus-slekten (latin: Phyllocladus) er en slekt av bartrær innenfor gultrefamilien. De 5 artene i denne slekten vokser i Australia og New Zealand.
Trærne kan bli 10-30 meter høye. Bladene er grønt i bare kort tid, de blir raskt brune. Artene er svært ulike de andre artene igultrefamilien, og enkelte regner slekten som en egen familie – Phyllocladaceae. Men genetiske studier viser at den er en slekt under gultrærne.
Slekten inneholder følgende arter:
Phyllocladus-slekten (latin: Phyllocladus) er en slekt av bartrær innenfor gultrefamilien. De 5 artene i denne slekten vokser i Australia og New Zealand.
Trærne kan bli 10-30 meter høye. Bladene er grønt i bare kort tid, de blir raskt brune. Artene er svært ulike de andre artene igultrefamilien, og enkelte regner slekten som en egen familie – Phyllocladaceae. Men genetiske studier viser at den er en slekt under gultrærne.
Multimedia w Wikimedia Commons Kokietnik[4] (Phyllocladus) – rodzaj drzew i krzewów z rodziny zastrzalinowatych (Podocarpaceae). Obejmuje we florze współczesnej cztery gatunki występujące na obszarze od Filipin i Indonezji po Tasmanię i Nową Zelandię[5]. W przeszłości podczas trzeciorzędu przedstawiciele tego rodzaju byli bardziej zróżnicowani i odgrywali większą rolę we florze tego obszaru[6]. Należą tu zarówno rośliny dwupienne jak i jednopienne. Wyróżniają się charakterystycznie spłaszczonymi pędami – fyllokladiami[5].
Rodzaj zaliczany jest do rodziny zastrzalinowatych (Podocarpaceae) lub wyodrębniany w osobną rodzinę Phyllocladaceae Bessey 1907. Genowe analizy filogenetyczne nie dają jednoznacznych wyników, według niektórych badaczy potwierdzają siostrzaną pozycję tego rodzaju w stosunku do innych zastrzalinowatych, według innych rodzaj ten zagnieżdżony jest w obrębie zastrzalinowatych[1]. W obrębie rodzaju gatunki tworzą dwie grupy siostrzane – do jednej należy P. aspleniifolius i P. toatoa, do drugiej P. trichomanoides i P. hypophyllus[7].
Opisano także wymarłe gatunki występujące w trzeciorzędzie i czwartorzędzie[7]:
Kokietnik (Phyllocladus) – rodzaj drzew i krzewów z rodziny zastrzalinowatych (Podocarpaceae). Obejmuje we florze współczesnej cztery gatunki występujące na obszarze od Filipin i Indonezji po Tasmanię i Nową Zelandię. W przeszłości podczas trzeciorzędu przedstawiciele tego rodzaju byli bardziej zróżnicowani i odgrywali większą rolę we florze tego obszaru. Należą tu zarówno rośliny dwupienne jak i jednopienne. Wyróżniają się charakterystycznie spłaszczonymi pędami – fyllokladiami.
Phyllocladus é um género de conífera pertencente à família Podocarpaceae.[1]
Phyllocladus é um género de conífera pertencente à família Podocarpaceae.
Phyllocladus — рід хвойних рослин родини подокарпових. Рослини цього роду були виявлені у Новій Зеландії, Тасманії і малезії в південній півкулі, хоча P. hypophyllus росте у Філіппінах, трохи на північ від екватора. Phyllocladus досить морфологічно відрізняється від інших родів подокарпових, і деякі ботаніки, віднесли цей рід у власну родину, Phyllocladaceae. Тим не менш, молекулярний філогенетичний аналіз показав, що Phyllocladus це сестринський вид до Podocarpus.
Дерева до 30 м заввишки, однодомні але одностатеві, широко поширені. Кора гладка, темно-коричневого або чорного кольору, червона або жовта і волокниста всередині, лущиться на великі тонкі пластини. Корона рясно розгалужена.
Phyllocladus — рід хвойних рослин родини подокарпових. Рослини цього роду були виявлені у Новій Зеландії, Тасманії і малезії в південній півкулі, хоча P. hypophyllus росте у Філіппінах, трохи на північ від екватора. Phyllocladus досить морфологічно відрізняється від інших родів подокарпових, і деякі ботаніки, віднесли цей рід у власну родину, Phyllocladaceae. Тим не менш, молекулярний філогенетичний аналіз показав, що Phyllocladus це сестринський вид до Podocarpus.
Phyllocladus
Виды
Филлокладус (лат. Phyllocladus) — род растений семейства Подокарповые (Podocarpaceae).
По информации базы данных The Plant List (на июль 2016) род включает 5 видов[1]:
Это заготовка статьи по ботанике. Вы можете помочь проекту, дополнив её. Филлокладус (лат. Phyllocladus) — род растений семейства Подокарповые (Podocarpaceae).
_cones_(8711563882).jpg)
