Pikkuhavukirva (Adelges laricis) on havukirvojen heimoon kuuluva hyönteislaji. Sillä on merkitystä lehtikuusen tuholaisena ja kuuluu taksonomisesti erittäin hankalaan lajiryhmään, johon Suomessa kuuluvat myös Adelges lapponicus ja Adelges tardus.[1]
Äkämistä kuoriutuvat siivelliset aikuiset ovat 1,9–2,0 mm:n pituisia mustahkoja hyönteisiä. Lehtikuusella siivettömät kirvat ovat tummanharmaita ja sukupolvesta riippuen ne joko ovat vahapeitteisiä tai eivät. Lehtikuusella syntyvät siivelliset aikuiset ovat 1,0–1,5 mm:n pituisia, niiden pää ja keskiruumis ovat harmaat ja takaruumis vihreä. Kromosomiluku 2n=20.[1][2]
Kuusen oksalle muodostuva, pientä ananasta muistuttava äkämä on vaalean kellertävä ja muuttuu ennen aikuisten kirvojen kuoriutumista usein vaaleanpunaiseksi tai ruskehtavaksi. Äkämä on usein oksan kärjessä, mutta sen yläpuolella voi olla jonkin verran oksaa.[1][3]
Pikkuhavukirvaa tavataan Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.[1] Suomessa sitä on tavattu Etelä-Lappiin saakka.[4]
Pikkuhavukirvalla esiintyy useimmille havukirvalajeille ominainen, varsin monivaiheinen isäntävaihto, ja erityyppisiä yksilöitä esiintyy vaihtokierron eri vaiheissa. Lajin primääri-isäntinä toimivat kuuset, joilla munista kuoriutuu kantaemoja (fundatrix). Nämä talvehtivat kuusen silmujen tyvillä ja käynnistävät keväällä äkämänkehityksen.[1][5][6]
Kesä-heinäkuussa äkämistä kuoriutuvat siivelliset kirvat (gallicolae) lentävät sekundääri-isäntinä toimiviin lehtikuusiin, missä ne munivat neitseellisesti. Näistä munista syntyvät kirvat (neosistenstes) talvehtivat lehtikuusen tuoreimpien vuosikasvujen silmujen ympärillä ja puolestaan munivat neitseellisesti keväällä. Syntyvät lehtikuusella elävät kirvat (sistentes) eivät muodosta äkämiä vaan elävät vahasta muodostuneen villan suojissa ja aiheuttavat neulasten kasvuhäiriöitä ja kuivumisen. Näiden neitseellisesti munitut jälkeläiset ovat muista poikkeavia: joko emojensa tapaan siivettömiä (progrediens) tai siivellisiä (sexuparae). Siivelliset yksilöt lentävät takaisin kuusiin ja munivat siellä neitseellisesti. Näistä munista kuitenkin kuoriutuu koiraita sekä suvullisesti lisääntyviä naaraita, jotka parittelevat ja naaraat munivat. Hedelmöittyneistä munista syntyy lopulta uusia kantaemoja. Lehtikuuselle jäävät progrediens-sukupolven kirvat jatkavat suvutonta lisääntymistä ja erittävät erittäin runsaasti vahaa ja mesikastetta.[1][2][5][6]
Kierto voi olla epätäydellinen eli pikkuhavukirva saattaa elää useita sukupolvia ainoastaan kuusella tai ainoastaan lehtikuusella. Tällaisessa tapauksessa kuuselle saattaa muodostua äkämiä tai sitten ei.[1]
Kuusella pikkuhavukirva on tuholaisena merkityksetön. Sen sijaan useita vuosia kestänyt kirvojen aiheuttama rasitus voi johtaa jopa lehtikuusen kuolemaan.[6]
Pikkuhavukirvan primääri-isäntiä ovat metsäkuusi (Picea abies), koreankuusi (P. koraiensis), mustakuusi (P. mariana), punakuusi (P. rubens), sitkankuusi (P. sitchensis) ja sekundääri-isäntiä euroopanlehtikuusi (Larix decidua), japaninlehtikuusi (L. kaempferi), kanadanlehtikuusi (L. laricina).[1]
Pikkuhavukirva (Adelges laricis) on havukirvojen heimoon kuuluva hyönteislaji. Sillä on merkitystä lehtikuusen tuholaisena ja kuuluu taksonomisesti erittäin hankalaan lajiryhmään, johon Suomessa kuuluvat myös Adelges lapponicus ja Adelges tardus.
