Täpläpaksupää, vanhemmassa kirjallisuudessa valkotäpläpaksupää, (Hesperia comma) on paksupääperhosten heimoon kuuluva perhoslaji. Sen alalaji H. c. catena (pohjantäpläpaksupää) on Suomen lajiston uhanalaisarvioinnissa 2010 luokiteltu vaarantuneeksi (VU)[1], rauhoitettu[2] ja kuuluu Euroopan unionin luontodirektiivin II liitteessä mainittuihin lajeihin.[3]
Täpläpaksupää on väriltään kellanruskea ja sen siipien kärkiväli on 26–34 mm. Siipien yläpinnat ovat koiraalla oranssinruskeat ja ulkoreunasta laajalti tummanruskeakehnäiset ja etusiiven kärkiosassa erottuu muutama nelikulmainen, keltainen täplä. Naaralla siivet ovat melko tasaisen ruskeat ja keltaisten kärkitäplien lisäksi etusiivessä on myös muutama oranssinsävyinen laikku. Siipisuonet ovat molemmilla sukupuolilla tummat . Sävyeron lisäksi naaraan ja koiraan erottaa koiraan etusiivessä olevasta koirassuomuviirusta eli mustasta, naarasyksilöitä houkuttelevia hajusteita sisältävästä juovasta, joka erottuu hyvin selvästi. Siipien alapinnat ovat harmaanruskeat ja takasiiven alapinnalla on selkeitä, kirkkaan valkoisia, nelikulmaisia täpliä. Pohjoinen alalaji H. c. catena on hieman pienempi ja sävyltään tummempi. Valkotäpläpaksupää muistuttaa läheistä sukulaislajiaan piippopaksupäätä (Ochlodes sylvanus). Helpoimmin lajit erottaa täpläpaksupään siipien alapinnalla olevista selkeistä valkeista täplistä.[4][5][6][7][8]
Maailmanlaajuisesti täpläpaksupäätä tavataan laajalti Pohjois-Afrikassa, Euroopassa, Aasiassa sekä Pohjois-Amerikassa.[5] Suomessa laji on ollut aiemmin yleinen, mutta nykyisin sitä tavataan vain muutamilla alueilla Ahvenanmaalla, lounaissaaristossa, Kaakkois-Suomessa sekä Luoteis-Lapissa.[9][10] Suomen lisäksi myös muualta Euroopasta on merkkejä lajin vähenemisestä.[11]
Luoteis-Lapin alalajin H. c. catena ainoa nykyinen esiintymä Suomessa sijaitsee Ánnjaloanjin luonnonsuojelualueella Kilpisjärven ja Haltin välisellä erämaa-alueella[12], jossa kannan koko lienee noin 1 000 yksilöä.[3]
Perhoset lentävät etelässä heinäkuun alusta elokuun alkuun, alalaji H. c. catena kuitenkin paria viikkoa aikaisemmin.[10][9]
Täpläpaksupään ympäristöä ovat kuivat ja avoimet kedot, jotka saavat paljon auringonvaloa.[10] Sitä tavataan tyypillisesti lämpimillä etelärinteillä, missä ruoho on lyhyttä.[11] Tuntureilla elinpaikkoja ovat avoimet, mutta rehevät puronvarsikosteikot. Paksupää on nopea ja voimakas lentäjä, mutta perhoset ovat hyvin paikkauskollisia, käyvät ahkerasti ruokailemassa kukilla tai istuksivat auringonpaisteisilla kivillä tai paljaalla maalla. Pilvisellä säällä ne eivät lennä. Lepäävän perhosen lepoasennossa siivet ovat puoliksi avoinna.[5][13][14][15]
Koiraita tavataan paljon naaraita useammin. Ne tähyilevät naaraita lepäillen korkeilla paikoilla ja lennähtävät kumppanin toivossa minkä tahansa ohilentävän perhosen perään. Mikäli ohilentäjä on pariutumaton naaras, koiras pakottaa sen laskeutumaan ja parittelee sen kanssa.[15]
Naaras munii kasveille lähelle maanpintaa ja lajin talvehtiva vaihe on muna[10][5] tai hyvin pieni toukka[14]. Toukka elää silkkirihmoilla yhteensidottujen lehtien välissä lähellä maanpintaa. Pohjoinen alalaji talvehtinee kahdesti ennen perhosen aikuistumista, toisen kerran kotelona. Toukkakehitys kestää 14–15 viikkoa ja kotelovaihe 2–4 viikkoa.[5]
Suomessa täpläpaksupää on arvioitu vuoden 2010 uhanalaisarvioinnissa vaarantuneeksi.[1] Ruotsissa laji on silmälläpidettävä ja pohjoinen alalaji erittäin uhanalainen. Nimialalaji on harvinaistunut kaikkialla Euroopassa sopivien elinympäristöjen umpeenkasvun myötä, sillä se on paikkauskollinen, esiintymien yksilömäärät ovat tavallisesti pieniä ja populaatiot ovat jo valmiiksi pirstoutuneita. Havainnot Englannissa ovat osoittaneet etenkin lampaiden ja kaniinien suorittaman laidunnuksen pitävän ympäristön täpläpaksupäälle sopivana. Jänisruttoepidemian hävitettyä kaniineja, myös alueen täpläpaksupäiden määrä romahti. Ruotsin Öölannissa on havaittu, että toistuvat kuivat kesät, joiden aikana ravintokasvit kuihtuvat, voivat aiheuttaa pienten pirstoutuneiden populaatioiden perhosten lukumäärän putoamisen, josta paluu normaaliin saattaa kestää jopa vuosikymmenen. Pohjoisella alalajilla vastaavaa uhkatekijää ei tunneta, mutta ilmastotekijät voivat vaarantaa senkin säilymisen.[16]
Ainakin paikoin Euroopassa täpläpaksupään toukka hyväksyy ravintokasvikseen vain lampaannadan (Festuca ovina). Ravintokasvia Suomessa ei tunneta, mutta Ahvenanmaalla munia on löydetty lapaannadalta. Myöskään pohjoisen alalajin ravintokasvia ei ole Suomessa suoraan havaittu, mutta se lienee ulkomaisten havaintojen perusteella jokin nata (Festuca) tai nurmikka (Poa).[12]
Täpläpaksupää, vanhemmassa kirjallisuudessa valkotäpläpaksupää, (Hesperia comma) on paksupääperhosten heimoon kuuluva perhoslaji. Sen alalaji H. c. catena (pohjantäpläpaksupää) on Suomen lajiston uhanalaisarvioinnissa 2010 luokiteltu vaarantuneeksi (VU), rauhoitettu ja kuuluu Euroopan unionin luontodirektiivin II liitteessä mainittuihin lajeihin.
