dcsimg

Mayacaceae ( Finlandês )

fornecido por wikipedia FI

Mayacaceae on pieni trooppinen kasviheimo koppisiemenisten Poales-lahkossa, ja siihen kuuluu vain hapsuruohojen suku (Mayaca).[1]

Tuntomerkit

Hapsuruohot ovat suokasveja, joiden lehtien molemmilla pinnoilla on ilmarakoja. Kasvien ulkonäkö on melkoisesti liekomainen. Lehtiä on runsaasti varteen spiraalikierteisesti asettuneina ja ne ovat kärjestään kaksihampaisia, yksisuonisia, vailla selvää tuppea, ja niissä on monisoluisia rauhasia. Kukat sijaitsevat ilmeisesti lehtihangoissa, ja kehä on erilaistunut verhiöksi ja teriöksi; teriön väri vaihtelee vaaleanpunaisesta valkoiseen. Heteitä on kolme, ne ovat verhovastaisia, ja ponnet avautuvat rei'illä. Sikiäimessä on laitaistukat ja niissä on yhteensä 6-90 siemenaihetta. Luottiliuskat ovat pieniä.[2]

Levinneisyys

Hapsuruohot kasvavat enimmäkseen trooppisessa Amerikassa ja Kaakkois-Yhdysvalloissa. Afrikassa on vain yksi laji.[2]

Luokittelu

Hapsuruohoja tunnetaan 4-10 lajia luokittelijasta riippuen. Heimon/suvun evoluutio lienee alkanut noin 82 miljoonaa vuotta sitten.[2]

Mayacaceae heimo kuuluu Poales-lahkossa kehityslinjaan eli kladiin, jossa ovat myös heimo Thurniaceae, vihviläkasvit (Juncaceae) ja sarakasvit (Cyperaceae). Kladin kasveissa on ilmaonteloita. Kladin ikä lienee noin 77,2 miljoonaa vuotta.[2]

Ainakin seuraavat lajit kuuluvat hapsuruohoihin:[3]

  • Mayaca baumii Gürke
  • Mayaca fluviatilis Aubl. – hapsuruoho
  • Mayaca kunthii Seub.
  • Mayaca longipes Mart. ex Seub.
  • Mayaca madida (Vell.) Stellfeld
  • Mayaca wrightii Griseb.

Lähteet

Viitteet

Aiheesta muualla

licença
cc-by-sa-3.0
direitos autorais
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visite a fonte
site do parceiro
wikipedia FI

Mayacaceae: Brief Summary ( Finlandês )

fornecido por wikipedia FI

Mayacaceae on pieni trooppinen kasviheimo koppisiemenisten Poales-lahkossa, ja siihen kuuluu vain hapsuruohojen suku (Mayaca).

licença
cc-by-sa-3.0
direitos autorais
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visite a fonte
site do parceiro
wikipedia FI