nomes no trilho de navegação
Merimetso (Phalacrocorax carbo) on heimoon merimetsot kuuluva iso, musta lintulaji, joka on viime vuosina Suomessakin yleistynyt ja muistuttaa muodoltaan jättiläismäistä silkkiuikkua tai venytettyä kuikkaa ja jota näkee luodoilla kuivattelemassa höyheniään sukelluksen jälkeen.
Merimetso on iso, musta lintu, 77–94 cm pitkä, ja sen siipien kärkiväli on 121–149 cm.[2] Se painaa noin 2,2–3,6 kg.[3] Sillä on pitkä ja paksu kaula, pitkä pyrstö ja voimakas nokka, joka tosin nuorella yksilöllä voi olla hämäävän kapea. Lennossa merimetso muistuttaa hanhia. Väritys on vanhoilla linnuilla kokomusta. Soidinpuvussa päähän tulee valkoista kuviointia ja reidelle suuri valkoinen laikku. Nuoret linnut ovat tummanruskeita, vatsa vaaleampi.[2]
Merimetso on muuten hiljainen, mutta pesimäyhdyskunnassa se voi päästää syviä kurkkuääniä.[2]
Merimetso on luonnonsuojelulailla rauhoitettu. Sen pesinnän häiritseminen on luonnonsuojelurikos. Vanhin suomalainen rengastettu merimetso on ollut 8 vuotta 11 kuukautta vanha[4]. Euroopan vanhin on ollut brittiläinen, 23 vuotta 6 kuukautta.
Merimetsot pesivät Euraasiassa, Afrikassa, Australiassa sekä Pohjois-Amerikan Atlantinpuoleisella rannikolla ja Grönlannin itärannikolla.[1] Pohjoisimpana pesivät yksilöt muuttavat talveksi etelämmäksi.[2]
Suomessa merimetso pesii länsi- ja etelärannikolla. Se palasi Suomen pesimälajiksi vuonna 1996. Ensimmäinen pesintä tapahtui Raaseporin saaristossa, ja tämän jälkeen Suomen merimetsokanta on kasvanut vahvasti. Vuonna 2014 Suomessa arvioitiin pesivän noin 20 250 paria.[5] Vuotta myöhemmin kannan arvioitiin kasvaneen viidenneksen eli n. 24 000 pariin.[6] Aiemmin merimetso oli pesinyt Suomessa ilmeisesti pari sataa vuotta sitten. Turun akatemian varhaisissa tutkielmissa 1700-luvulta merimetson mainitaan pesineen Suomen lounaissaaristossa.[7]
Merimetsokannat ovat kasvaneet myös muualla Euroopassa, ja Suomen merimetsokantojen runsastuminen liittyy yleiseurooppalaiseen kannankehitykseen.[7][8]
Merimetson luontaiseksi saalistajaksi on osoittautunut merikotka.[9] Merikotkat ovat hyökänneet merimetson poikasten kimppuun. Keväältä 2010 Turun saaristossa raportoitiin tapauksia, joissa merikotkat surmasivat ja söivät aikuisia merimetsoja. Myös Ruotsissa ja Virossa on raportoitu merikotkakantojen vahvistumisesta ja merimetsoyhdyskuntien taantumisista.[10]
Merimetson alalajit carbo ja maroccanus pesivät rannikoiden jyrkänteillä. Alalaji sinensis pesii rannikolla tai järvillä puissa, tai joskus ruovikossa tai maassa.[2] Pesimäalueen välittömässä läheisyydessä sijaitseva puusto ja muu kasvillisuus kuolee merimetsojen ulostekuorman seurauksena. Merimetsojen siirtyessä uuteen pesimäpaikkaan luonto kuitenkin toipuu ulostekuormituksen vähennyttyä.[7] Merimetso kalastelee niin merellä kuin lahdillakin, se voi lentää jopa kymmeniä kilometrejä sisämaan puolelle mikäli hyvä kalastuspaikka löytyy.
Merimetso tekee pesänsä levästä tai risuista, ja munii 3–4 munaa joita se hautoo kuukauden verran. Suomessa merimetso pesii yleensä maassa, levinneisyysalueensa muissa osissa sen sijaan yleensä puussa.
Merimetson lisääntymistä rajoittavat ihmisten vahingonteot ja merikotka.
Merimetso syö pääosin pieniä, runsaslajisia ja helposti saalistettavia kaloja. Joskus saaliiksi joutuu suuriakin kaloja, jopa ankeriaita. Merimetso ei kiinnitä huomiota kalan lajiin.[11] Valtaosan ravinnosta on todettu olevan särkeä, kiiskeä, ahventa tai kivinilkkaa riippuen siitä, mitä ravintoa lähialueilta löytyy. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkimuksessa sen todettiin syövän runsaasti kuhaa ja pieniä ahvenia paikassa, jossa näitä esiintyy runsaasti.[11] Se voi olla sukelluksissa yli kaksi minuuttia, mutta silti se usein pysyttelee melko matalassa vedessä. Merimetso syö kalaa myös pyydyksistä ja kalanviljelylaitoksilta, mistä aiheutuu tappioita kalastajille ja kalankasvattajille.
Merimetso (Phalacrocorax carbo) on heimoon merimetsot kuuluva iso, musta lintulaji, joka on viime vuosina Suomessakin yleistynyt ja muistuttaa muodoltaan jättiläismäistä silkkiuikkua tai venytettyä kuikkaa ja jota näkee luodoilla kuivattelemassa höyheniään sukelluksen jälkeen.
