dcsimg

Japaninrilli ( Finlandês )

fornecido por wikipedia FI

Japaninrilli (Zosterops japonicus) eli Mejiro (メジロ) on rillien heimoon ja sukuun kuuluva lintu. Alun perin linnun esiintymisaluetta oli Japani, Kiina, Vietnam ja Filippiinit. Aikoinaan japaninrilliä pidettiin myös häkkilintuna. Japaninrilli on lisäksi Ōitan -ja Wakayaman prefektuurien tunnuslintu.

Ulkonäkö ja ravinto

Japaninrilli on kooltaan n. 10 cm. Sen selkä ja pyrstö ovat vihertäviä ja nokanalus keltainen. Siivet ovat väriltään tummanruskeat. Silmien ympärillä on heimolle tunnusomaiset valkoiset renkaat (japaninkielinen nimi Mejiro tarkoittaa "valkoista silmää"). Enimmäkseen lintu syö hyönteisiä, mutta sille kelpaavat myös hedelmät.

Havaiji

Laji tuotiin Havaijille vuonna 1935 hävittämään hyönteisiä ja japaninrillistä on tullut yksi saaren runsaslajisimmista linnuista. Japaninrilli levitti mukanaan loisia, erään hyttyslajin[2], jonka levittämä veritauti tartutti alkuperäisiä lintulajeja varsinkin havaijinpeippoja. Japaninrillit toivat saarelle myös tulvan kasvilajeja. [3]

Lähteet

  1. BirdLife International: Zosterops japonicus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 11.2.2014. (englanniksi)
  2. Maailman luonto:Eläimet:Linnut, Weilin+Göös 1999. sivu 253
  3. http://www.earlham.edu/~biol/hawaii/birds.htm

Aiheesta muualla

Tämä lintuihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
licença
cc-by-sa-3.0
direitos autorais
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visite a fonte
site do parceiro
wikipedia FI

Japaninrilli: Brief Summary ( Finlandês )

fornecido por wikipedia FI

Japaninrilli (Zosterops japonicus) eli Mejiro (メジロ) on rillien heimoon ja sukuun kuuluva lintu. Alun perin linnun esiintymisaluetta oli Japani, Kiina, Vietnam ja Filippiinit. Aikoinaan japaninrilliä pidettiin myös häkkilintuna. Japaninrilli on lisäksi Ōitan -ja Wakayaman prefektuurien tunnuslintu.

licença
cc-by-sa-3.0
direitos autorais
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visite a fonte
site do parceiro
wikipedia FI